Synnytyskertomus

Keskiviikkona, 11.4, aamu alkoi kuten muutkin aamut. Kello soitti aikaisin, kun mies lähti töihin. Kuitenkin omavointi oli erilainen. Vatsalla tuntui pieniä supistuksia ja olo oli muutenkin jännittynyt.
Kello 6 aamulla olin tuntenut jo pieniä supistuksia tai niin ainakin ajattelin.

Mies lähti töihin ja minä jäin sohvalle ottamaan torkkuja, niinkuin muinakin aamuina. Tällä kertaa ei kuitenkaan tullut unista mitään, vaan oli pakko ottaa kuumatyynyä alavatsalle ja yrittää vaihtaa asentoa useaan otteeseen.
Aamu kahdeksan tienoilla soittelin TYKS:n synnytysosastolle ja kyselin heiltä ohjeita. Sillä hetkellä sain supistuksia 10min välein. Ohjeeksi sain, että kun supistukset tulevat 5-6min välein on hyvä lähteä. Puhelun loputtu soitinkin miehelle, että tulisi kotiin ja lähdettäisiin synnäriä kohti.

Automatkalla supistuksia tuliki 4-5min välein ja välillä aika napakoita.

Tiistaina olin ollut tarkastuksessa, kun ei vieläkään ollut vauvalla elkeitä tulostaan. Silloin saimme tulevalle torstaille käynnistysajan, jota ei sitten tarvittukkaan. 

Vasemmalla keskiviikon tunnelma, kun vielä olin kasassa. Oikealla sitten supistuskäyriä torstai aamulta!

"H41+3, perätila. Tulee svo:lle supistusten vuoksi."

Sairaalaan päästyämme, otettiin meidät käyrille ja seurailtiin tovin verran. Vuorossa oleva kätilö oli sitä mieltä, että minut voisi laitta hyvin kotiin, mutta tiesin itse, että en sinne takaisin mene, ennekuin lapsi on ulkona! Pääsimme vuodeosastolle ottamaan vauhtia synnytykseen.

Tämä päivä meni aivan sumussa kellon puolesta. En yhtään tiedä mihin aikaan olemme siirtyneet vuodeosastolle hakemaan vauhtia. Päivä vain hujahti silmissä ja kun sain ensimmäisen epiduraalin, tajusin vasta missä vaiheessa vuorokautta mennään.

Vuodeosastolla menin ensin kuumaan suihkuun joksikin aikaa, pieni helpotus, muttei mitenkään huomattavaa. Käyrillä olimme muutamaan otteeseen. Jumppasin pallon päällä ja otin vastaan supistuksia. Yhden särkylääkkeen sain tullessamme sairaalaan sekä lämpöpussin.

"41+3, PT. Hyvät mitat lantiossa. Pa 3,4kg"

Lääkäri tarkasti tilannetta välillä. Hyvin varoivaisesti avauduin, hitaasti mutta varmasti. Siltä se tuntui ainakin. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin. Lantioni oltiin aikaisemmin kuvattu magneettikuvauksessa, kun vauva on väärinpäin matkustellut. Alateitse halusin synnyttää, sektio oli kuitenkin vaihtoehto ihan loppuun asti, varsinkin kun kyseessä oli perätila.

"H 41+4, perusterve, penisilliini ja ASA-allergia, gluteeniton ja muita ruoka-aineallergioita. Vauva perätilassa. Siirtynyt synnytyssaliin kipeissä supistuksissa."

Iltapuolella lähdimme kokeilemaan uudelleen kuumaa suihkua. Suihkuun päästessämme tipahdin lähes lattialle. Supistus oli kova ja siihen ei auttanut edes kielenalle annettu suihke. Lähdimme laittamaan TENS-laitetta, joka oli ihan hyvä lopulta ajatellen. Pienet sähköiskut tuntuivat jälkikäteen ajateltuna todella kummallisilta.
 TENS:n laiton jälkeen meitä lähdettiinkin viemään synnytyssaliin. Supistukset olivat todella voimakkaita ja tulivat usein! Salissa sain tuekseni ilokaasun ja nämä yhdessä lievittivät kyllä kipuja.

Lopulta yhdentoista maissa illalla minulle laitettiin epiduraalipuudutus ja voi minkälaisen helpotuksen se toikaan! Kaksi ja puoli tuntia oli kuin mitään ei olisikaan. Toisen ajan käytin nukkumiseen ja toisen jumppaamiseen. Kolmeen otteeseen sain epin ja se toi kyllä helpotusta avautumisvaiheeseen. Yö oli välistään helppo, mutta lopulta todella raskas.

"Synnytys edennyt hiljalleen omilla supistuksilla. Kivunlievityksenä tens-laite, ilokaasu ja epiduraalipuudutus x 3. Ktg-käyrän ja edistymättömyyden vuoksi päädytty kiireelliseen sektioon."

Torstai kääntyi aamuun ja viimeisen epin olen tainnut saada kuuden jälkeen. Avautumisvaihe kesti kauan, mutta lopulta avauduin täyteen kymppiin! Niin hauskalta kuin sen saakin kuulostamaan! Aamulla, n. puoli kahdeksan maissa, lääkärit kävivät kuitenkin puhkaisemassa kalvot, koska vedet eivät olleet menneet eikä enteitäkään ollut. Supistukset olivat vieläkin kovempia, varsinkin puudutuksen loputtua. Ilokaasua meni!

Monien tuntien, minuttien ja sekuntien jälkeen, lääkärit päättivät lähteä kanssamme kiireelliseen sektioon. Vauva ei lähtenyt laskeutumaan, eikä hän reagoinut minun supistuksiin saati ponnistus yrityksiin mitenkään. Vähän ennen kymmentä lähdettiin vauhdilla.
Sain siinä hetkessä lievän shokkikohtauksen, joka kesti seuraavaan yöhön. Ensimmäinen yö sairaalassa, kahden vauvan kanssa, oli pelottava, onnellinen ja samalla ihmeellinen. Kuitenkin sain sen yön aikana valtavia "kohtauksia" yrittäessäni nukkua. Oli kamala sulkea silmät, kun yhtäkkiä kasvoilla tuntui ilokaasunaamari, tai se että yrität ponnistaa saati se kipu supistuksista. Onneksi tämä jäi tähän yhteen yöhön.

"Torstaina, 12.4., kello 10:27, syntyy reipas "Tuukka" poika."

Leikkauspöydällä ollessani pelkäsin kamalasti. En ole koskaan tärissyt niin paljon. Pelkäsin koko ajan, että vauvalle tapahtuu jotakin. Odotin vain miestä saapuvaksi viereeni ennen leikkausta. Itkin, mutta olin onnellinen, "pian meitä on kolme!". Kun leikkaus aloitettiin, en osannut ajatella mitään. Lääkärien nostaessa vauvan ilmaan, odotin ääntä ja se tuntui ikuisuudelta, kunnes se ensimmäinen rääkäisy sai minut valtavaan itkuun. Onnellisuuden tunne oli sanoinkuvaamaton! Edelleen on.
Miten meille on annettu noin kaunis, pieni ihme? Lopultakin!

 Mies meni lääkäreitä auttamaan napanuoran leikkaamisessa, tämän jälkeen poika tuotiin ensi kerran minun rinnalle. Poika sai ensi maitonsa ja sen jälkeen lähti isän matkaan mittauksiin. Minut "siistittiin" ja se odotus tuntui pitkältä. Pitkän hiljaisen tekemisen jälkeen kyselinkin, mitä siellä tapahtuu ja todettiin, että tehdään vain huolellista työtä. Pelkäsin silti, mutta onneksi luotin kaiken olevan hyvin.

Poikamme painoi 3240g ja pituutta oli 51cm. Synnytys kesti 22h 29min. Synnytystapa: Kiireellinen sektio.

Heräämöön minut siirrettiin aika pian, lopulta. Siellä odotin isän ja pojan saapumista. Pojan sain rinnalle ja voi miten ihana tunne oli. Meistä oli tullut perhe!
Tätä tunnetta olin odottanut, enkä osannut kuvitellakkaan miltä se tuntuisi. Nyt sen tunteen tiedän, enkä osaa sanoin kuvailla sitä.

Osastolle meidät siirrettiin, kun aloin tuntemaan pikkuhiljaa. Sairaalassa vietimme kokonaisuudessaan 6 päivää. TYKS:n hoitohenkilökunnalle saamme antaa suuret kiitokset! Toipumiseni sektiosta on ollut nopeaa. Hormoonit heittelee laidasta laitaan, mutta olen ymmärtänyt että se kuuluu asiaan!

Tämä on minun synnytyskertomus, millainen Sinun on?