Hyttysen hyrinä,
ukkosen jyrinä,
purojen juoksu,
mataran tuoksu,
matojen tonkija,
onnekas onkija,
mansikkamaito -
kesä on aito!
Rauhallista Juhannusta meidän perheeltä! ♥
perjantai 22. kesäkuuta 2018
-ton omenapiirakka
Tein tässä taannoin omenapiirakkaa, joka on täysin gluteeniton, maidoton ja munatonkin vielä. Totaalinen -ton piirakka!
Samaisena päivänä meillä kävi kaksplussasta toimittaja sekä mukana hänellä oli kuvaaja.
He pääsivät maistamaan valmistamaani piirakkaa ja ainakin tykästyivät siihen itse.
Nyt sitten jaan teille tämän omenapiirakan ohjeen ja suositellen kokeilemaan, oli herkullista!
Taikina
(tarvittset pyöreän, n.27cm, korkeareunaisen vuoan.)
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
½ tl suolaa
2 ½ tl leivinjauhetta
2 ½ tl vanilliinisokeria
2 ¼ dl vettä
1 dl öljyä
Päälle
Omenan viipaleita
Kanelia
Ruokosokeria
Valmistus
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja öljy ja sekoita puuhaarukalla, että kaikki menee sekaisin (älä vaivaa!). Taikina näyttää hieman öljyiseltä, mutta sen kuuluukin.
Levitä taikina vuokaan (itse vuorasin silikonivuoan leivinpaperilla). Ripottele päälle omenoita mielesi mukaan (itse otin pakkasesta viime syksyn omenoita). Lisää päälle kanelia ja sokeria.
Paista 200 asteessa n. 25min., kunnes piirrakka tuntuu keskeltä tikulla koitettuna kiinteältä, ettei tikkuun jää taikinaa.
Anna piirakan jäähtyä ja nauti vaikka vaniljajäätelön kanssa, mutta voin taata, että maistuu ilmankin! ;)
keskiviikko 20. kesäkuuta 2018
Kaksplus - Sairaalakassi
Odotusaikana minulle linkattiin facebookissa juttu, jossa etsittiin mukaan erilaisia sairaalakasseja.
Olin aikaisemmin jo kirjoittanut jutun omasta sairaalakassistani ja tämä osui sitten sopivasti. Ystävät ehdottivat ja oma mieskin sitten sanoin, että hakisin mukaan. No minäpä sitten hain mukaan ja pääsin!
Päivä oli sateinen ja vähän kolea, kun odotin toimittajaa, Oili Urmas, ja kuvaajaa, Suvi Elo, saapuvaksi.
Olin aikaisemmin jo kirjoittanut jutun omasta sairaalakassistani ja tämä osui sitten sopivasti. Ystävät ehdottivat ja oma mieskin sitten sanoin, että hakisin mukaan. No minäpä sitten hain mukaan ja pääsin!
 |
| © Kuvaaja, Suvi Elo |
Päivä oli sateinen ja vähän kolea, kun odotin toimittajaa, Oili Urmas, ja kuvaajaa, Suvi Elo, saapuvaksi.
Olin leiponut -ton piirakkaa, josta on luvassa postaus vielä.
Meidän laskettu aika oli 1.4.2018 ja sen myötä jutun tekemisen kanssa kiirehdittiin, vaikkakin meille tultiin juttua tekemään vasta 5.4 ja olin hyvin kasassa vielä silloin. Viikon päästä oltiinkin sitten synnyttämässä, mutta niin Oili sanoi, "ennen ei ole lupaa synnyttää, ennekuin tämä haastattelu on hoidettu." ja niinhän siinä kävi. :)
Oli ihana päästä kameran eteen, vaikka tiesin että jälkeenpäin kuvien katsominen voisi saada silmät suuriksi itselleni. Ja no onhan sitä muutosta tullu! :D Ei enää ole noin pyöreät kasvot saati sitten tuo vatsa! Miten sitä välillä tunteekaan hentoisia haamu potkuja ja se jos mikä hämmentää, kun tuo pieni mönkii tuossa kainalossa kuitenkin! ♥
 |
| © Kuvaaja, Suvi Elo |
Tuukka on vatsassa jo siis tullut julkkikseksi. Varmasti jonain päivänä poika tulee nauramaan äidilleen, kun kaiken maailman juttuihin sekin menee mukaan.
Suuri kiitos Kaksplussalle ja kuvaajalle kokemuksesta!
Kuvat sekä lehti jäävät muistoksi tästä kokemuksesta, josta on mukava jutella, kun joku asiasta kysyy joskus. Täytyykin pitää silmät auki, sekä korvat, josko tulisi vastaan joku muu mahdollisuus näin kun Tuukkakin on jo maailmassa. ;)
 |
| © Kirjottaja, Oili Urmas Kuvaaja, Suvi Elo |
Juttu on luettavissa edelleen digilehtenä tai sitten jos kotoa sinulta löytyy, niin huhtikuun lehdestä
Kaksplus 4/2018.
tiistai 19. kesäkuuta 2018
Ristiäiset
Meillä juhlittiin ristiäisiä 27.5 ja tilaisuus pidettiin kokonaisuudessaan meillä kotona ja vielä ulkona.
Sää suosi meitä, vaikka tuuli, oli silti tunnelma oikein ihana.
En koe tässä kohtaa tarpeelliseksi kirjoittaa sen enempää itse tilaisuudesta.
Kuvat antakoon teille sen tunnelman, jonka me koimme. Kiitos kuvaajalle! ;) ♥
Poikamme sai nimekseen: Tuukka Johannes
Kaunis tilaisuus kokonaisuudessaan. ♥
Sää suosi meitä, vaikka tuuli, oli silti tunnelma oikein ihana.
En koe tässä kohtaa tarpeelliseksi kirjoittaa sen enempää itse tilaisuudesta.
Kuvat antakoon teille sen tunnelman, jonka me koimme. Kiitos kuvaajalle! ;) ♥
Poikamme sai nimekseen: Tuukka Johannes
perjantai 15. kesäkuuta 2018
Rypäleraskaus
Olen teille aikoinaan luvannut kirjoitella mitä meille muutama vuosi sitten tapahtui. Kuitenkaan silloin en saanut ajatuksia kirjoitettua julkisiksi. Edelleen minulla on luonnoksissa monta erilaista postausta valmiina julkaistavaksi, mutta ajattelin tehdä niistä yhteenvedon...
Se mitä seuraavaksi teille kerron, on ollut todella vaikea asia käsitellä ja edelleen sen ajatteleminen tuntuu erittäin tuskalliselta, vaikka meille on annettu ihana poikamme, Tuukka.
Syksyllä/talvella, 2015, odotimme toistamiseen pientä, mutta todella suurta ja mullistavaa ihmettä saapuvaksi.
Elokussa 2015 tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Olimme erittäin onnellisia ja valmiita tulevaan, vaikka 2016 syksylle olimme päättäneet hääpäivämme, totesimme silloin, että häät suunnitellaan sitten tämän mukaan.
Kuitenkin tämä päätyi keskenmenoon. Tämä keskenmeno hoidettiin lääkkeellisellä tyhjennyksellä. Sen jälkeen alkoi muutamien viikkojen ahdistus ja suru. Vaikka tiesin, että tämä ei ole maailmanloppu, mutta kukapa haluaa kokea keskenmenon?
Loka- marraskuun vaihteessa plussasin uudelleen. Kyllä melko nopeasti tulin uudelleen raskaaksi. Saimme aikaisemman keskenmenon vuoksi varata tähän varhaisultran, joka tehdään 7 raskausviikon tienoilla. Kun pääsimme ultraukseen, ei lääkäri löytänyt silloin sykettä, muttei antanut vaipua epätoivoon vaan saimme viikon lisäaikaa.
Lisäaika ei auttanut asiaan, vaan jouduin sitten kaavintaan. Raskaus oli keskeytynyt.
Olin hurjan onneton, surullinen ja vieläkin saan tunteet joita silloin koin. Ei sitä vaan pysty olemaan sinut sellaisen asian kanssa.
Saimme lähetteen uuteen kaavintaan. Se olikin reissu, jota ei unohdeta! Muistan kuinka tuskissamme odotimme minun vuoroani kaavintaan, joka lopulta päätettiin olla tekemättä. Yhden vuorokauden ajan olin syömättä ja juomatta. Sain kuitenkin tipan, joka sitten ei päästänyt minua kuivumaan. Tunsin kyllä oloni erittäin hylätyksi, kun missään kohtaa ei annettu ajatustakaan sille, koska olisi minun toimenpiteeni vuoro. Mies kulki Turussa sen päivän ja odotti vain soittoani. Viimein kun lähdettiin kiireen vilkkaa leikkaussaliin päädyttiin olla tekemättä kaavinta, kun huomattiin molan kasvaneen aivan kohdun takaseinämään ja sen poistaminen olisi tuottanut suuren verenhukan, jonka seurauksena minua ei tässä välttämättä enää olisi.
Tunsimme molemmat suurta vihaa tässä vaiheessa hoitohenkilökuntaa kohtaan.
Sairaalassa vietettiin kaksi päivää ja tuli sitten käytyä yhdessä sun toisessa tutkimuksessa. Inhottavinta oli, kun aamulla sinut tullaan hakemaan keuhkokuville, etkä tiedä syytä siihen. Lopulta, samaisena päivänä, minulle kerrottiin, että kaikilla tutkimuksilla katsottiin ettei kasvain ole levinnyt muualle. Tilanne käytiin läpi erittäin rauhallisin ja maltillisin mielin. Minulle kerrottiin miten tulemme toimimaan seuraavaksi. Hoidot aloitettaisiin samana päivänä ja pääsisin illalla kotiin. Olin onnellinen kotiin pääsystä, mutta kaikki muu olikin jotain aivain muuta.
Myöhemmin kävin varjoainekuvauksessa sekä pään magneettikuvassa ja molemmat tutkimukset selvitin puhtaasti läpi.
Minulle annettiin sytostaattipistoksia joulukuusta 2015, kesälle 2016 asti. Kahden viikon välein, joka toinen päivä ja joka toinen päivä tabletti lieventämään pistoksen haittavaikutuksia. Se oli aikamoinen puoli vuotta. Raskaushormoniani (HCG) tarkkailtiin seuraavan puolen toista vuoden ajan, jotta se pysyisi alle 1.
Mola kun todettiin, oli arvot 30 000 paikkeilla.
Alku oli rankka, olin väsynyt ja aivan jossain muissa maailmoissa, kuin monet kuvitteli. Onnekseni omistan erittäin huumorintajuisen miehen, joka sai minulle hymyn huulille, vaikka tunsimme molemmat surua. TYKS tuli erittäin tutuksi ja sen hoitajat. Voin olla kuitenkin kiitollinen minua hoitaneista hoitajista. He olivat erittäin empaattisia ja osaavia työssään. He antoivat myös vihreää valoa tulevan suhteen. Olenkin pohtinut, pitäisikö käydä näyttäytymässä pienen miehen kanssa ja kertomassa kuulumiset heille...?
Monet ajattelee kaiken olevan todella yksinkertaisen helppoa. Itselle kuitenkin on tullut selväksi, että mikään ei todellakaan ole helppoa. Sitä on alkanut elämään kaiken tämän jälkeen aivan eritavalla, päivän kerrallansa, melkein tunnin kerrallansa.
Olin hoitojen alussa sairauslomalla pari kuukautta, koska työnteosta ei tullut mitään. Ajatus lasten kanssa työskentelemisestä tuntui pelottavalta ja erittäin surulliselta. Siskoni lapsista sain jonkinlaista voimaa, vaikka heitäkin kun kävin katsomassa tunsin suurta surua ja mietin vain, saanko kokea tuota äitiyden tunnetta koskaan. Työpaikalla yritin käydä niin, etten nähnyt lapsia. Palattuani töihin, huomasin kuitenkin sen olevan jonkinlaista terapiaa, vaikka alkuun, monesti, juoksin vessaan, ihan vain siksi ettei kukaan nähnyt suruani. Muutama työkaveri huomasi nopeasti tämän, mutta ymmärsivät ja antoivat onneksi aikaa sulautua takaisin omaan työhön ja sen panokseen.
Käsittämätöntä, että olen nyt tässä, koska ne ajatukset ja tunteet tulee pintaan sykähdyksinä kirjoittaessani...
On uskomatonta ajatella, että meille on siunaantunut niin suloinen pieni poika.
2015 vuonna ei sitä osannut edes ajatella, että koska tämän onnen saisimme edes kokea. Nyt se kaikki on tässä ja vaikka välillä huudetaan kilpaa, niin sitä se tulee varmasti olemaan vielä kun poika on täysi-ikäinen. En sekunttiakaan vaihtaisi pois! Olen ikionnellinen kaikesta ja kaikista!
Molempien perheet saivat tietenkin alussa jo tietää tilanteen, muutamalle ystävät myös kerrottiin. Heidän tuki ja ymmärrys on ollut uskomatonta ja kaikille täytyy antaa suuri kiitos!
Suurin tuki on tullut kuitenkin aviomieheltäni! En osaa edes sanoiksi pukea sitä, miten onnellinen olen hänestä. Itse kun olen oikea tunne hirviö, niin hattua nostan hänelle, kun on jaksanut mun itkupotkut ja edelleen jaksaa! ♥ Kiitos Rakas! ♥
Nyt Tuukan jälkeen odottelemme vastauksia tulevasta. Synnytyksen jälkeen istukka lähetettiin patologin tutkimuksiin, jotta katsotaan ettei siitä löydy aiheita uudelle kasvaimelle. Itse olen voinut hyvin, vaikka pelännyt aina silloin tällöin. HCG otettiin 6vk synnytyksestä ja jälkitarkastuksessa sain tietää, että se on hyvin matala, sen puolesta jo uskaltaa ajatella, että kaikki on hyvin.
Nyt odottelemme patologin tuloksia ja sen mukaan suhtaudumme tulevaan.
Se mitä seuraavaksi teille kerron, on ollut todella vaikea asia käsitellä ja edelleen sen ajatteleminen tuntuu erittäin tuskalliselta, vaikka meille on annettu ihana poikamme, Tuukka.
Syksyllä/talvella, 2015, odotimme toistamiseen pientä, mutta todella suurta ja mullistavaa ihmettä saapuvaksi.
Elokussa 2015 tein ensimmäisen positiivisen raskaustestin. Olimme erittäin onnellisia ja valmiita tulevaan, vaikka 2016 syksylle olimme päättäneet hääpäivämme, totesimme silloin, että häät suunnitellaan sitten tämän mukaan.
Kuitenkin tämä päätyi keskenmenoon. Tämä keskenmeno hoidettiin lääkkeellisellä tyhjennyksellä. Sen jälkeen alkoi muutamien viikkojen ahdistus ja suru. Vaikka tiesin, että tämä ei ole maailmanloppu, mutta kukapa haluaa kokea keskenmenon?
Loka- marraskuun vaihteessa plussasin uudelleen. Kyllä melko nopeasti tulin uudelleen raskaaksi. Saimme aikaisemman keskenmenon vuoksi varata tähän varhaisultran, joka tehdään 7 raskausviikon tienoilla. Kun pääsimme ultraukseen, ei lääkäri löytänyt silloin sykettä, muttei antanut vaipua epätoivoon vaan saimme viikon lisäaikaa.
Lisäaika ei auttanut asiaan, vaan jouduin sitten kaavintaan. Raskaus oli keskeytynyt.
Olin hurjan onneton, surullinen ja vieläkin saan tunteet joita silloin koin. Ei sitä vaan pysty olemaan sinut sellaisen asian kanssa.
-----
Toimenpide silloin sujui suunnitellusti ja toipuminen myös melkein. Neljä päivää kaavinnasta alkoi kirkas verinen vuoto, josta tiesin heti, ettei asiat ole niinkun niiden pitäisi ja olin oikeassa.
Tutkimuksiin pääsin silloin samana päivänä ja silloin annettiin tiedoksi rypäleraskaus.
Lääkärin tutkittua ja kerrottua, että tämä mola on koko kohdun täyttänyt (5cm*5cm*2,5cm), hän soitti kiireellisesti tyksiin, jotta seuraavana päivänä olisi uusi toimenpide.
Lääkärin tutkittua ja kerrottua, että tämä mola on koko kohdun täyttänyt (5cm*5cm*2,5cm), hän soitti kiireellisesti tyksiin, jotta seuraavana päivänä olisi uusi toimenpide.
Rypäleraskaus (mola hydatidosa) on istukan sairaus, jossa istukan nukkalisäkkeet turpoavat rakkulamaisiksi. Kohdussa on rypälemäisesti turvonneita nukkalisäkkeitä, mutta ei sikiötä. Hoitamattomana rypäleraskaus voi tunkeutua kohtulihakseen (invasiivinen mola). Noin yksi tuhannesta raskaudesta on rypäleraskaus.
Rypäleraskauden riskitekijöitä ovat ikä (yli 40 vuotta tai alle 20 vuotta) ja aiempi rypäleraskaus. Tauti on selvästi yleisempi Aasiassa kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Suomessa todetaan vuosittain noin 60 rypäleraskautta.
Saimme lähetteen uuteen kaavintaan. Se olikin reissu, jota ei unohdeta! Muistan kuinka tuskissamme odotimme minun vuoroani kaavintaan, joka lopulta päätettiin olla tekemättä. Yhden vuorokauden ajan olin syömättä ja juomatta. Sain kuitenkin tipan, joka sitten ei päästänyt minua kuivumaan. Tunsin kyllä oloni erittäin hylätyksi, kun missään kohtaa ei annettu ajatustakaan sille, koska olisi minun toimenpiteeni vuoro. Mies kulki Turussa sen päivän ja odotti vain soittoani. Viimein kun lähdettiin kiireen vilkkaa leikkaussaliin päädyttiin olla tekemättä kaavinta, kun huomattiin molan kasvaneen aivan kohdun takaseinämään ja sen poistaminen olisi tuottanut suuren verenhukan, jonka seurauksena minua ei tässä välttämättä enää olisi.
Tunsimme molemmat suurta vihaa tässä vaiheessa hoitohenkilökuntaa kohtaan.
Sairaalassa vietettiin kaksi päivää ja tuli sitten käytyä yhdessä sun toisessa tutkimuksessa. Inhottavinta oli, kun aamulla sinut tullaan hakemaan keuhkokuville, etkä tiedä syytä siihen. Lopulta, samaisena päivänä, minulle kerrottiin, että kaikilla tutkimuksilla katsottiin ettei kasvain ole levinnyt muualle. Tilanne käytiin läpi erittäin rauhallisin ja maltillisin mielin. Minulle kerrottiin miten tulemme toimimaan seuraavaksi. Hoidot aloitettaisiin samana päivänä ja pääsisin illalla kotiin. Olin onnellinen kotiin pääsystä, mutta kaikki muu olikin jotain aivain muuta.
Myöhemmin kävin varjoainekuvauksessa sekä pään magneettikuvassa ja molemmat tutkimukset selvitin puhtaasti läpi.
 |
| Näin jälkeenpäin olen huomannut, miten hoidot vaikuttivat muutenkin minuun. Laihduin huimasti, en tarkoituksella, mutta stressi ja lääkkeet saivat sen aikaan. |
Minulle annettiin sytostaattipistoksia joulukuusta 2015, kesälle 2016 asti. Kahden viikon välein, joka toinen päivä ja joka toinen päivä tabletti lieventämään pistoksen haittavaikutuksia. Se oli aikamoinen puoli vuotta. Raskaushormoniani (HCG) tarkkailtiin seuraavan puolen toista vuoden ajan, jotta se pysyisi alle 1.
Mola kun todettiin, oli arvot 30 000 paikkeilla.
Alku oli rankka, olin väsynyt ja aivan jossain muissa maailmoissa, kuin monet kuvitteli. Onnekseni omistan erittäin huumorintajuisen miehen, joka sai minulle hymyn huulille, vaikka tunsimme molemmat surua. TYKS tuli erittäin tutuksi ja sen hoitajat. Voin olla kuitenkin kiitollinen minua hoitaneista hoitajista. He olivat erittäin empaattisia ja osaavia työssään. He antoivat myös vihreää valoa tulevan suhteen. Olenkin pohtinut, pitäisikö käydä näyttäytymässä pienen miehen kanssa ja kertomassa kuulumiset heille...?
Monet ajattelee kaiken olevan todella yksinkertaisen helppoa. Itselle kuitenkin on tullut selväksi, että mikään ei todellakaan ole helppoa. Sitä on alkanut elämään kaiken tämän jälkeen aivan eritavalla, päivän kerrallansa, melkein tunnin kerrallansa.
Olin hoitojen alussa sairauslomalla pari kuukautta, koska työnteosta ei tullut mitään. Ajatus lasten kanssa työskentelemisestä tuntui pelottavalta ja erittäin surulliselta. Siskoni lapsista sain jonkinlaista voimaa, vaikka heitäkin kun kävin katsomassa tunsin suurta surua ja mietin vain, saanko kokea tuota äitiyden tunnetta koskaan. Työpaikalla yritin käydä niin, etten nähnyt lapsia. Palattuani töihin, huomasin kuitenkin sen olevan jonkinlaista terapiaa, vaikka alkuun, monesti, juoksin vessaan, ihan vain siksi ettei kukaan nähnyt suruani. Muutama työkaveri huomasi nopeasti tämän, mutta ymmärsivät ja antoivat onneksi aikaa sulautua takaisin omaan työhön ja sen panokseen.
Käsittämätöntä, että olen nyt tässä, koska ne ajatukset ja tunteet tulee pintaan sykähdyksinä kirjoittaessani...
-----
On uskomatonta ajatella, että meille on siunaantunut niin suloinen pieni poika.
2015 vuonna ei sitä osannut edes ajatella, että koska tämän onnen saisimme edes kokea. Nyt se kaikki on tässä ja vaikka välillä huudetaan kilpaa, niin sitä se tulee varmasti olemaan vielä kun poika on täysi-ikäinen. En sekunttiakaan vaihtaisi pois! Olen ikionnellinen kaikesta ja kaikista!
Molempien perheet saivat tietenkin alussa jo tietää tilanteen, muutamalle ystävät myös kerrottiin. Heidän tuki ja ymmärrys on ollut uskomatonta ja kaikille täytyy antaa suuri kiitos!
Suurin tuki on tullut kuitenkin aviomieheltäni! En osaa edes sanoiksi pukea sitä, miten onnellinen olen hänestä. Itse kun olen oikea tunne hirviö, niin hattua nostan hänelle, kun on jaksanut mun itkupotkut ja edelleen jaksaa! ♥ Kiitos Rakas! ♥
-----
Nyt Tuukan jälkeen odottelemme vastauksia tulevasta. Synnytyksen jälkeen istukka lähetettiin patologin tutkimuksiin, jotta katsotaan ettei siitä löydy aiheita uudelle kasvaimelle. Itse olen voinut hyvin, vaikka pelännyt aina silloin tällöin. HCG otettiin 6vk synnytyksestä ja jälkitarkastuksessa sain tietää, että se on hyvin matala, sen puolesta jo uskaltaa ajatella, että kaikki on hyvin.
Nyt odottelemme patologin tuloksia ja sen mukaan suhtaudumme tulevaan.
Tuukka on meidän pienisuuri ihme, johon me nyt panostamme! ♥
perjantai 1. kesäkuuta 2018
Synnytyskertomus
Keskiviikkona, 11.4, aamu alkoi kuten muutkin aamut. Kello soitti aikaisin, kun mies lähti töihin. Kuitenkin omavointi oli erilainen. Vatsalla tuntui pieniä supistuksia ja olo oli muutenkin jännittynyt.
Kello 6 aamulla olin tuntenut jo pieniä supistuksia tai niin ainakin ajattelin.
Mies lähti töihin ja minä jäin sohvalle ottamaan torkkuja, niinkuin muinakin aamuina. Tällä kertaa ei kuitenkaan tullut unista mitään, vaan oli pakko ottaa kuumatyynyä alavatsalle ja yrittää vaihtaa asentoa useaan otteeseen.
Aamu kahdeksan tienoilla soittelin TYKS:n synnytysosastolle ja kyselin heiltä ohjeita. Sillä hetkellä sain supistuksia 10min välein. Ohjeeksi sain, että kun supistukset tulevat 5-6min välein on hyvä lähteä. Puhelun loputtu soitinkin miehelle, että tulisi kotiin ja lähdettäisiin synnäriä kohti.
Automatkalla supistuksia tuliki 4-5min välein ja välillä aika napakoita.
Tiistaina olin ollut tarkastuksessa, kun ei vieläkään ollut vauvalla elkeitä tulostaan. Silloin saimme tulevalle torstaille käynnistysajan, jota ei sitten tarvittukkaan.
"H41+3, perätila. Tulee svo:lle supistusten vuoksi."
Sairaalaan päästyämme, otettiin meidät käyrille ja seurailtiin tovin verran. Vuorossa oleva kätilö oli sitä mieltä, että minut voisi laitta hyvin kotiin, mutta tiesin itse, että en sinne takaisin mene, ennekuin lapsi on ulkona! Pääsimme vuodeosastolle ottamaan vauhtia synnytykseen.
Tämä päivä meni aivan sumussa kellon puolesta. En yhtään tiedä mihin aikaan olemme siirtyneet vuodeosastolle hakemaan vauhtia. Päivä vain hujahti silmissä ja kun sain ensimmäisen epiduraalin, tajusin vasta missä vaiheessa vuorokautta mennään.
Vuodeosastolla menin ensin kuumaan suihkuun joksikin aikaa, pieni helpotus, muttei mitenkään huomattavaa. Käyrillä olimme muutamaan otteeseen. Jumppasin pallon päällä ja otin vastaan supistuksia. Yhden särkylääkkeen sain tullessamme sairaalaan sekä lämpöpussin.
"41+3, PT. Hyvät mitat lantiossa. Pa 3,4kg"
Lääkäri tarkasti tilannetta välillä. Hyvin varoivaisesti avauduin, hitaasti mutta varmasti. Siltä se tuntui ainakin. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin. Lantioni oltiin aikaisemmin kuvattu magneettikuvauksessa, kun vauva on väärinpäin matkustellut. Alateitse halusin synnyttää, sektio oli kuitenkin vaihtoehto ihan loppuun asti, varsinkin kun kyseessä oli perätila.
"H 41+4, perusterve, penisilliini ja ASA-allergia, gluteeniton ja muita ruoka-aineallergioita. Vauva perätilassa. Siirtynyt synnytyssaliin kipeissä supistuksissa."
Iltapuolella lähdimme kokeilemaan uudelleen kuumaa suihkua. Suihkuun päästessämme tipahdin lähes lattialle. Supistus oli kova ja siihen ei auttanut edes kielenalle annettu suihke. Lähdimme laittamaan TENS-laitetta, joka oli ihan hyvä lopulta ajatellen. Pienet sähköiskut tuntuivat jälkikäteen ajateltuna todella kummallisilta.
TENS:n laiton jälkeen meitä lähdettiinkin viemään synnytyssaliin. Supistukset olivat todella voimakkaita ja tulivat usein! Salissa sain tuekseni ilokaasun ja nämä yhdessä lievittivät kyllä kipuja.
Lopulta yhdentoista maissa illalla minulle laitettiin epiduraalipuudutus ja voi minkälaisen helpotuksen se toikaan! Kaksi ja puoli tuntia oli kuin mitään ei olisikaan. Toisen ajan käytin nukkumiseen ja toisen jumppaamiseen. Kolmeen otteeseen sain epin ja se toi kyllä helpotusta avautumisvaiheeseen. Yö oli välistään helppo, mutta lopulta todella raskas.
"Synnytys edennyt hiljalleen omilla supistuksilla. Kivunlievityksenä tens-laite, ilokaasu ja epiduraalipuudutus x 3. Ktg-käyrän ja edistymättömyyden vuoksi päädytty kiireelliseen sektioon."
Torstai kääntyi aamuun ja viimeisen epin olen tainnut saada kuuden jälkeen. Avautumisvaihe kesti kauan, mutta lopulta avauduin täyteen kymppiin! Niin hauskalta kuin sen saakin kuulostamaan! Aamulla, n. puoli kahdeksan maissa, lääkärit kävivät kuitenkin puhkaisemassa kalvot, koska vedet eivät olleet menneet eikä enteitäkään ollut. Supistukset olivat vieläkin kovempia, varsinkin puudutuksen loputtua. Ilokaasua meni!
Monien tuntien, minuttien ja sekuntien jälkeen, lääkärit päättivät lähteä kanssamme kiireelliseen sektioon. Vauva ei lähtenyt laskeutumaan, eikä hän reagoinut minun supistuksiin saati ponnistus yrityksiin mitenkään. Vähän ennen kymmentä lähdettiin vauhdilla.
Sain siinä hetkessä lievän shokkikohtauksen, joka kesti seuraavaan yöhön. Ensimmäinen yö sairaalassa, kahden vauvan kanssa, oli pelottava, onnellinen ja samalla ihmeellinen. Kuitenkin sain sen yön aikana valtavia "kohtauksia" yrittäessäni nukkua. Oli kamala sulkea silmät, kun yhtäkkiä kasvoilla tuntui ilokaasunaamari, tai se että yrität ponnistaa saati se kipu supistuksista. Onneksi tämä jäi tähän yhteen yöhön.
"Torstaina, 12.4., kello 10:27, syntyy reipas "Tuukka" poika."
Leikkauspöydällä ollessani pelkäsin kamalasti. En ole koskaan tärissyt niin paljon. Pelkäsin koko ajan, että vauvalle tapahtuu jotakin. Odotin vain miestä saapuvaksi viereeni ennen leikkausta. Itkin, mutta olin onnellinen, "pian meitä on kolme!". Kun leikkaus aloitettiin, en osannut ajatella mitään. Lääkärien nostaessa vauvan ilmaan, odotin ääntä ja se tuntui ikuisuudelta, kunnes se ensimmäinen rääkäisy sai minut valtavaan itkuun. Onnellisuuden tunne oli sanoinkuvaamaton! Edelleen on.
Miten meille on annettu noin kaunis, pieni ihme? Lopultakin!
Mies meni lääkäreitä auttamaan napanuoran leikkaamisessa, tämän jälkeen poika tuotiin ensi kerran minun rinnalle. Poika sai ensi maitonsa ja sen jälkeen lähti isän matkaan mittauksiin. Minut "siistittiin" ja se odotus tuntui pitkältä. Pitkän hiljaisen tekemisen jälkeen kyselinkin, mitä siellä tapahtuu ja todettiin, että tehdään vain huolellista työtä. Pelkäsin silti, mutta onneksi luotin kaiken olevan hyvin.
Poikamme painoi 3240g ja pituutta oli 51cm. Synnytys kesti 22h 29min. Synnytystapa: Kiireellinen sektio.
Heräämöön minut siirrettiin aika pian, lopulta. Siellä odotin isän ja pojan saapumista. Pojan sain rinnalle ja voi miten ihana tunne oli. Meistä oli tullut perhe!
Tätä tunnetta olin odottanut, enkä osannut kuvitellakkaan miltä se tuntuisi. Nyt sen tunteen tiedän, enkä osaa sanoin kuvailla sitä.
Osastolle meidät siirrettiin, kun aloin tuntemaan pikkuhiljaa. Sairaalassa vietimme kokonaisuudessaan 6 päivää. TYKS:n hoitohenkilökunnalle saamme antaa suuret kiitokset! Toipumiseni sektiosta on ollut nopeaa. Hormoonit heittelee laidasta laitaan, mutta olen ymmärtänyt että se kuuluu asiaan!
Tämä on minun synnytyskertomus, millainen Sinun on?
Kello 6 aamulla olin tuntenut jo pieniä supistuksia tai niin ainakin ajattelin.
Mies lähti töihin ja minä jäin sohvalle ottamaan torkkuja, niinkuin muinakin aamuina. Tällä kertaa ei kuitenkaan tullut unista mitään, vaan oli pakko ottaa kuumatyynyä alavatsalle ja yrittää vaihtaa asentoa useaan otteeseen.
Aamu kahdeksan tienoilla soittelin TYKS:n synnytysosastolle ja kyselin heiltä ohjeita. Sillä hetkellä sain supistuksia 10min välein. Ohjeeksi sain, että kun supistukset tulevat 5-6min välein on hyvä lähteä. Puhelun loputtu soitinkin miehelle, että tulisi kotiin ja lähdettäisiin synnäriä kohti.
Automatkalla supistuksia tuliki 4-5min välein ja välillä aika napakoita.
Tiistaina olin ollut tarkastuksessa, kun ei vieläkään ollut vauvalla elkeitä tulostaan. Silloin saimme tulevalle torstaille käynnistysajan, jota ei sitten tarvittukkaan.
 |
| Vasemmalla keskiviikon tunnelma, kun vielä olin kasassa. Oikealla sitten supistuskäyriä torstai aamulta! |
"H41+3, perätila. Tulee svo:lle supistusten vuoksi."
Sairaalaan päästyämme, otettiin meidät käyrille ja seurailtiin tovin verran. Vuorossa oleva kätilö oli sitä mieltä, että minut voisi laitta hyvin kotiin, mutta tiesin itse, että en sinne takaisin mene, ennekuin lapsi on ulkona! Pääsimme vuodeosastolle ottamaan vauhtia synnytykseen.
Tämä päivä meni aivan sumussa kellon puolesta. En yhtään tiedä mihin aikaan olemme siirtyneet vuodeosastolle hakemaan vauhtia. Päivä vain hujahti silmissä ja kun sain ensimmäisen epiduraalin, tajusin vasta missä vaiheessa vuorokautta mennään.
Vuodeosastolla menin ensin kuumaan suihkuun joksikin aikaa, pieni helpotus, muttei mitenkään huomattavaa. Käyrillä olimme muutamaan otteeseen. Jumppasin pallon päällä ja otin vastaan supistuksia. Yhden särkylääkkeen sain tullessamme sairaalaan sekä lämpöpussin.
"41+3, PT. Hyvät mitat lantiossa. Pa 3,4kg"
Lääkäri tarkasti tilannetta välillä. Hyvin varoivaisesti avauduin, hitaasti mutta varmasti. Siltä se tuntui ainakin. Vauvalla oli koko ajan kaikki hyvin. Lantioni oltiin aikaisemmin kuvattu magneettikuvauksessa, kun vauva on väärinpäin matkustellut. Alateitse halusin synnyttää, sektio oli kuitenkin vaihtoehto ihan loppuun asti, varsinkin kun kyseessä oli perätila.
"H 41+4, perusterve, penisilliini ja ASA-allergia, gluteeniton ja muita ruoka-aineallergioita. Vauva perätilassa. Siirtynyt synnytyssaliin kipeissä supistuksissa."
Iltapuolella lähdimme kokeilemaan uudelleen kuumaa suihkua. Suihkuun päästessämme tipahdin lähes lattialle. Supistus oli kova ja siihen ei auttanut edes kielenalle annettu suihke. Lähdimme laittamaan TENS-laitetta, joka oli ihan hyvä lopulta ajatellen. Pienet sähköiskut tuntuivat jälkikäteen ajateltuna todella kummallisilta.
TENS:n laiton jälkeen meitä lähdettiinkin viemään synnytyssaliin. Supistukset olivat todella voimakkaita ja tulivat usein! Salissa sain tuekseni ilokaasun ja nämä yhdessä lievittivät kyllä kipuja.
Lopulta yhdentoista maissa illalla minulle laitettiin epiduraalipuudutus ja voi minkälaisen helpotuksen se toikaan! Kaksi ja puoli tuntia oli kuin mitään ei olisikaan. Toisen ajan käytin nukkumiseen ja toisen jumppaamiseen. Kolmeen otteeseen sain epin ja se toi kyllä helpotusta avautumisvaiheeseen. Yö oli välistään helppo, mutta lopulta todella raskas.
"Synnytys edennyt hiljalleen omilla supistuksilla. Kivunlievityksenä tens-laite, ilokaasu ja epiduraalipuudutus x 3. Ktg-käyrän ja edistymättömyyden vuoksi päädytty kiireelliseen sektioon."
Torstai kääntyi aamuun ja viimeisen epin olen tainnut saada kuuden jälkeen. Avautumisvaihe kesti kauan, mutta lopulta avauduin täyteen kymppiin! Niin hauskalta kuin sen saakin kuulostamaan! Aamulla, n. puoli kahdeksan maissa, lääkärit kävivät kuitenkin puhkaisemassa kalvot, koska vedet eivät olleet menneet eikä enteitäkään ollut. Supistukset olivat vieläkin kovempia, varsinkin puudutuksen loputtua. Ilokaasua meni!
Monien tuntien, minuttien ja sekuntien jälkeen, lääkärit päättivät lähteä kanssamme kiireelliseen sektioon. Vauva ei lähtenyt laskeutumaan, eikä hän reagoinut minun supistuksiin saati ponnistus yrityksiin mitenkään. Vähän ennen kymmentä lähdettiin vauhdilla.
Sain siinä hetkessä lievän shokkikohtauksen, joka kesti seuraavaan yöhön. Ensimmäinen yö sairaalassa, kahden vauvan kanssa, oli pelottava, onnellinen ja samalla ihmeellinen. Kuitenkin sain sen yön aikana valtavia "kohtauksia" yrittäessäni nukkua. Oli kamala sulkea silmät, kun yhtäkkiä kasvoilla tuntui ilokaasunaamari, tai se että yrität ponnistaa saati se kipu supistuksista. Onneksi tämä jäi tähän yhteen yöhön.
"Torstaina, 12.4., kello 10:27, syntyy reipas "Tuukka" poika."
Leikkauspöydällä ollessani pelkäsin kamalasti. En ole koskaan tärissyt niin paljon. Pelkäsin koko ajan, että vauvalle tapahtuu jotakin. Odotin vain miestä saapuvaksi viereeni ennen leikkausta. Itkin, mutta olin onnellinen, "pian meitä on kolme!". Kun leikkaus aloitettiin, en osannut ajatella mitään. Lääkärien nostaessa vauvan ilmaan, odotin ääntä ja se tuntui ikuisuudelta, kunnes se ensimmäinen rääkäisy sai minut valtavaan itkuun. Onnellisuuden tunne oli sanoinkuvaamaton! Edelleen on.
Miten meille on annettu noin kaunis, pieni ihme? Lopultakin!
Mies meni lääkäreitä auttamaan napanuoran leikkaamisessa, tämän jälkeen poika tuotiin ensi kerran minun rinnalle. Poika sai ensi maitonsa ja sen jälkeen lähti isän matkaan mittauksiin. Minut "siistittiin" ja se odotus tuntui pitkältä. Pitkän hiljaisen tekemisen jälkeen kyselinkin, mitä siellä tapahtuu ja todettiin, että tehdään vain huolellista työtä. Pelkäsin silti, mutta onneksi luotin kaiken olevan hyvin.
Poikamme painoi 3240g ja pituutta oli 51cm. Synnytys kesti 22h 29min. Synnytystapa: Kiireellinen sektio.
Heräämöön minut siirrettiin aika pian, lopulta. Siellä odotin isän ja pojan saapumista. Pojan sain rinnalle ja voi miten ihana tunne oli. Meistä oli tullut perhe!
Tätä tunnetta olin odottanut, enkä osannut kuvitellakkaan miltä se tuntuisi. Nyt sen tunteen tiedän, enkä osaa sanoin kuvailla sitä.
Osastolle meidät siirrettiin, kun aloin tuntemaan pikkuhiljaa. Sairaalassa vietimme kokonaisuudessaan 6 päivää. TYKS:n hoitohenkilökunnalle saamme antaa suuret kiitokset! Toipumiseni sektiosta on ollut nopeaa. Hormoonit heittelee laidasta laitaan, mutta olen ymmärtänyt että se kuuluu asiaan!
Tämä on minun synnytyskertomus, millainen Sinun on?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)