torstai 8. joulukuuta 2016

Joulukoristeet

Tein tuossa viime viikolla joulumyyjäisiin koristeita soodataikinasta.

Löysin netistä monta samanlaista ohjetta ja niillä ohjeilla mun taikinasta ei tullut kyllä yhtään mitään.
Muutamien itkupotkuraivarien jälkeen sain taikinan onnistumaan ja haluan sen nyt jakaa teille!

Tarvitset siis:

1 dl maissitärkkelystä
2 dl soodaa
1,25 dl vettä

Kaulin, muotteja ja jos haluat kuvioita tehdä taikinaan, niin esimerkiksi kastehelmen astioilla saa kauniita kuvioita aikaan, mutta yhtälailla pitsiliina käy kuvioiden painamiseen. :)

Laita maissitärkkelys, sooda ja vesi kattilaan. 
Sekoita ainekset keskenään ja laita liesi kuumalle, jotta alkaa kiehumaan (kannattaa sekoittaa esim. isolla lusikalla). 
Sekoita taikinaa niin kauan kunnes alkaa puuroutumaan, pikkuhiljaa lämpöä pois ja pian taikina on muovailtavaa.
Varo kuitenkin polttamasta sormiasi!

Siirrä kiinteä taikina kulhoon ja peittele kostealla liinalla. 
Kun massa on jäähtynyt, siitä voi alkaa muovailemaan (n. 20min riittää). 
Ota muovialusta alle, kun alat kaulimaan taikinaa (myös maissitärkkelystä kannattaa olla lähellä, jos taikina onkin jäänyt vähän löysäksi). 
Kauli taikina n. 0,5cm ohueksi levyksi, painele kuvioita lautasella tai pitsiliinalla (jos haluat roikkuvat koristeet, muista tehdä reijät naurulle).
Kun olet muoteilla painanut haluamasi mallit, anna koristeiden kuivua huoneenlämmössä vuorokauden yli tai sitten voit lämmittää uunissa 75 asteessa n. 1 tunnin ajan. 

Itse annoin kuivua huoneenlämmössä vuorokauden ja ainakin kauniin valkoisena säilyivät. :)

Tässäpä kiva joululahjayllätys ystävälle! ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti