sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Ensimmäinen askel

Kuten alkuvuodesta kerroimme, päätimme mennä avioon. Ottaa uuden askeleen ja ensimmäisen sellaisen molempien elämässä. Ja se oli täydellinen!

Tästä alkaa matka The päivään...

Kaikki lähti tietysti päivämäärän valinnasta, sen jälkeen alkoikin mietintä juhlapaikasta ja kirkosta.
Juhlapaikaksi valittiin Pappisten lava, joka sijaitsee Mellilässä, Loimaalla. Vihkikirkkomme oli Alastaron kirkko. Itse olen syntyperäisin Alastarolta, joten se tuntui sitten vanhojen perinteiden mukaan hyvältä. :)



Paikat oli kunnossa, entäs sitten hääpoppoo?! No saatiin mitä ihanimmat ihmiset meidän tiimiin. Mun kaasoina oli kaksi mun parhaista ystävistä ja toinen siskoistani. Isäntä sai sitten parhaan ystävänsä bestmanikseen. Kaiken häsellyksen tiimoilta saatiin aikamoiset pirskeet kasaan ja mein tiimi veti hommansa täydellisesti.



Alkuvuosi meni aikalailla suunnitellessa kaikkea. Jotain pientä saatiin kasaankin, muttei oikeastaan mitään näkyvää. Kaikki näkyvä alkoi syntyä kesälomilla ja ihan viimisten viikkojen aikana. Aluks ajateltiin, että kaikki saadaan hyvin kuntoon, ennen häitä, mutta kyllä sitä viimisinä iltoina vielä väkerreltiin kaiken maailman juttuja. :D

Tässä tämmönen "pidänteitäjännityksessä"-postaus. :D
Ens kerralla kirjoitan teille mun mekosta. Ja se on I H A N A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti