Ei ole ollut aikaa eikä kyllä pahemmin ajatustakaan mistä kirjoittaa.
Arkeen ei ole tullut pahemmin muutoksia. Molemmat ollaan työläisiä ja illat menee kotona maaten tai sitten kotihommia tehden. Ja kyllä! Häitä suunnitellaan edelleen, omalla painollaan!
Jotenkaan ei oo sitä oikeanlaista työstämisfiilistä niihin iskenyt, mutta tässä alkuvuodesta on ollut yhtä sun toistakin menemistä ja ajattelemista sekä unohtelemista.
Ärsyttävän usein unohtelen nykyään sellaisia asioita, jotka olisi pitänyt aikoja sitten jo tehdä.
Nyt niitä hoksaa aina mitä ihmeellisiin aikoihin ja sitten laittelen muistutusta puhelimeen ja milloin mihinkin, eikä nekään tunnu auttavan.
Ja sanontahan menee "tyhmästä päästä kärsii koko kroppa!", niinhän siinä on käynyt...
Tuossa huomasin, että tammikussa julkaisin meidän tulevan syksyn häähumun. Niiden suhteen lupailin kirjoittelevani kaikenlaista IhanaaÄllöSöpöäJNE. mutta eipä sitäkään ole tullut kirjoiteltua.
Meidän häät on aika salamyhkäiset, vähän suuntaan jos toiseen! :D
Juhlintapaikka, vihkimispaikka jne. on pysyneet salassa, koska halutaan yllättää ihmiset. :)
Tännekkää ei siis kauheasti tule niiden suhteen mitään laiteltua. Ja mitä koristeluun ja muuhun tulee, niin niistä saatan antaa jotain pieniä viuhahduksia tänne. Jos vaan kerkeän, kykenen ja jaksan.
Nyt justiinsa painaa aikamoinen flunssa, joka ei saisi kovin pahaksi päästä! Pahat pöpöt pois!!
Eiköhän tämä kevät tästä ala paremmaksi muuttumaan.
Lämmintä kevään alkua ♥
Oih, häiden suunnittelu on niiiiin mukavaa hommaa! Olis joskus ihan siistiä suunnitella jotkut överihäät :D Heitän sua tunnustuksella -> http://blog.anotherstory.fi/tunnustus/
VastaaPoistaTässä on melkosta hulinaa omassa päässä kaiken suhteen, katotaa mitä niistä toteutellaan! :D
PoistaJa Kiitos kommentista ja tunnuksesta! ;) Yksi uusi seuraaja liittyi matkaasi mukaan! :)