sunnuntai 3. elokuuta 2014

Jälleen näkeminen...

Ei sitten nähtykään perjantai-illalla uudestaan... 
No mutta ei se haittaa. Tälläinen mä oon!

Noin kaksi viikkoa aikaa olin tietokoneella vaihteeksi ja duunailin mitäikinälieneekään. Sitten pomppasi postilaatikkoon viesti: "Suvi moi! Mitä kuuluu? "

Olisittepa nähnee mun ilmeeni siinä vaiheessa!! Olin ihan häkeltyneenä ja syystäkin! Ihana rakas ystävä laittoi minulle viestiä, kolmen vuoden jälkeen. Tosiaan, kolmeen vuoteen ei olla laitettua viestiä ei mitään, vaikka kumpikin olisi tietenkin voinut. Itse syyllistyn siihen, että mieli tekisi laittaa viestiä/soittaa ja sitten käykin niin, että se unohtuu ja jää. Ja niin se sitten oli käynyt meillä molemmilla. No mutta, eilen sitten vietettiin kyseisen ystävän kanssa mielettömän mukava ilta, jutellen kuulumisia ja kaikkea toisilleen tapahtunutta. Tuntui ihan uskomattomalta istua meidän ruokapöydän ääressä ja jutella, 

Oot oikeesti siinä?! Pitkästä, pitkästä aikaa!

Oon kyllä todella onnellinen, että on olemassa facebookit ja muut some jutut! Ilman niitä ei varmaankaan pystyisi seuraamaan ihmisten elämää ja heidän kuulumisiaan, varsinkaan jos on tyypiltään niinkuin minä.

Seuraava miittinki on jo mietittynä kalenteriin. Sitä siis odotellessa.


Nyt aattelin laittaa teille muutaman kuvan viikon takaisista häistä. Sellaisia kuvia en kuitenkaan voi julkaista, jossa olisi hääpari tai muuta juhlaväkeä.


Häiden väri teema oli vahvasti vaaleanpunainen ja se oli ihanan hempeä.
Juhlaväelle oli paikoillaan tämän näköiset hääkarkit ja muistot häistä. 
Jokaisessa oli muutama mariannekarkki, mansikkapallo ja liitulaku ja ne oli laitettu lääkemukiin, vaaleanpunaisella harsolla ja ruuskoristeella kiinni. 



Häitä juhlitiin Pappistenlavalla ja olivat kyllä loisteliaat häät sinne.
Ilma suosia paria oikein kunnolla ja ehkä liiankin kunnolla. ;)


Työni tehtyä lähdin tietenkin kotiinpäin. 
Matkalla sain otettua ihanan kuvan auringonlaskusta. 
Voi että mikä hetki se olikaan...


Itseni koristelin ensin hienolla nutturalla, mutta sitten päätin laittaa jotain simppelimpää.
Muutamat letit ja avot, olin valmis. :)

Häät siis sujuivat onnellisesti ja toivottavasti loppuun astikin vielä. Kuvia tuli reippaasti yli 1000 ja hiukan alle 2000, joten muistoja riittää PALJON.

Kun omat häät joskus koittavat... 

Itse rakastan häitä. Kaikki hääohjelmat ovat olleet minun suosikkejani aina, mutta nykyään ei tule niitä katsottua. On kuitenkin hienoa päästä ystävien ja tuttavien häihin mukaan ja hakea niistä virikkeitä itselle ja niihin omiin, kun ne joskus koittavat. ;)


Eilen oltiin Loimaalla rompepäivillä ja Marttilassa kirppisrallissa. Herättiin n. 0500 ja mentiin sitten nukkumaan vasta tämän päivän puolella. :P
Oli kuitenkin mukava päivä eilen. Ostin kaksi uutta itselleni siis uutta muumimukia, Vilijonkan ja Hurraa-mukit. Saanpas ne sitten vitriinikaappiin lisättyä. ;) Isäntä osti sitten Nintendo-tarvikkeita ja muutamia pelejä, hän kun rakastaa kyseistä konsolia. 
Ja onhan ne aika ikimuistoisia ja legendaarisia pelejä.

Pojilla on kova vauhti pelien kanssa! Mukava sunnuntaipäivä! :)

Tää sunnuntaipäivä onkin alkanut paparazzeilulla, nimittäin meidän kollipoika Uuvatti oli ahtanut itsensä ämpäriin juomaan ja sain siitä napattua hätäseen kuvan. 
Vaikkakin kuvassa Uuvatti ei näytä siltä, että olisi siellä ämpärissä paljoakaan.


No mutta näihin ämpäri ja hääfiilistely juttuihin on hyvä lopettaa nää kuulumiset. :)

Pitäkäähän rento sunnuntai meininki ja nauttikaa näistä ihanista kesä viikonlopuista! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti