Epätietoisuus

Tämä tekee minut surulliseksi. 

Epätietoisuus omasta itsestä. Epätietoisuus siitä, mikä sisälläni velloaa. Olenko sairas vai ovatko vatsakivut vain luonnollisia minun kroppaani?

Ammattikoulun alusta asti olen kärsinyt närästyksestä ja kummallisista vatsakivuista. Toisinaan mitään kipuja ei ole ja toisinaan niitä on paljonkin. Yleensä tunnen nopeaa polttoa alavatsalla, toisinaan kauheaa kouristelua ylävatsalla. Joskus tuntuu siltä vain, että vatsa on kuin suuri ilmapallo. Niitäkin päiviä kyllä on, kun ei ole kipuja. Harvemmin syön lääkettä enää, koska tuntuu että se on turhauttavaa. Maitohappoja ja närästyslääkettä tulee otettua viikon aikana pariin kertaan. 

Paras lääke on tällä hetkellä vain miettiä mitä suuhunsa laittaa ja oikeasti mihin kellon aikaan. Muutama ystävä on ihmetellyt ja ehkä naureskellut asialle hieman kun olen sanonut etten voi nauttia alkoholia kello yhdeksän jälkeen. Jos haluan nauttia siitä, pitää se aloittaa jo ajoissa. Ja kyllähän sen toisaalta ymmärtää. Eihän se ole terveellistä enää illalla syödä runsasta ateriaa. Joten ei se juominenkaan hyvästä ole. Mutta ei se juominen ole pelkästään, kyllä minulla on tarkka aika siitäkin koska voin syödä ja mitä voin syödä. 
Viime aikoina en kauheasti ole katsonut sitä mitä suuhuni laitan. Rasvaisimmat, mausteisimmat etc. jätän syömättä. Tiedän sen aiheuttavan hallaa. 

Toiset tottuvat siihen mitä tuntevat. Minä en ole tottunut kipuihini. Olen oppinut säätelemään sitä.

Olin 2012 alkuvuodesta muutaman päivän sairaalassa tarkkailtavana. 
Eräänä lauantai aamuna alkoi järkyttävät poltot. Poltto tuntui ylävatsalla, pallean kohdalta. Päivän aikana otin närästyslääkettä ja päiviystyksen ohjeiden mukaisesti lääkettä. Kun mikään ei enää auttanut ja olin oksentanut sappinesteet, lähdimme mieheni kanssa Loimaan aluesairaalaan. Päivystyksessä minut otettiin vastaan ja sinne sitten jäin. Valkosoluni olivat niin korkealla, että halusivat minut tarkkailuun. Tulehdusta ei kuitenkaan ollut missään. Sen päivän ja yön aikana oksensin sappinesteitä kuuteen otteeseen. Yöllä suonensisäisesti saadut lääkkeet helpottivat oloani. Lääkärit eivät löytäneet kuitenkaan mitään. Minut tähystettiin siellä ollessani ja samaisena päivänä pääsin sitten kotiin. Kivut olivat tiessään. 
Tähystyksessä ei kuitenkaan näkynyt mitään. Koepalat otettiin ja veriarvot. Ei mitään.
Kävin samaisena vuonna, keväällä, uudelleen tähystyksessä. Eikä edelleenkään mitään.
Sen jälkeen ei ole ollut niin kovaa kohtausta. Olen oppinut tuntemaan missä vaiheessa täytyy lopettaa esim. mausteisen ruoan syöminen, jotten saa kipukohtausta. 

Ehkä minunkin kohdallani syyt selviävät joskus.

Tämä vuosi on kuitenkin alkanut ihan hyvin. Viime syksykin meni hyvin, vaikka lieviä kohtauksia onkin tullut toisinaan. On yllättän helppoa kuitenkin elää, kun tietää milloin täytyy lopettaa. Ja nimenomaan täytyy. On pakko. 

Nyt olen löytänyt vatsalleni sopivan kahvin. Watsa kahwin, josta olenkin maininnut täällä pariin otteeseen. Tämäkin aamu aloitettiin sillä. Eikä tunnu miltään. Olen työmaalla juonut kupin tavallista kahvia melkein joka päivä tällä viikolla ja heti huomaa, että se ei vain sovi minulle. Eli tietyistä asioista on luovuttava, jotta tuntee olonsa hyväksi. 

Oman kropan oppiminen on ollut minulle haastavaa. Ei enää. Tiedän ja tunnen.
On helpompaa elää kun osaa elää omien kipujensa kanssa. Osaa kertoa toisille, että miltä tuntuu ja milloin voi jatkaa. Milloin pitää vetää syvään henkeä. 

Onneksi ympärilläni on ystäviä ja rakkaita ihmisiä, jotka ymmärtävät minun tilanteeni. 
Onneksi omistan heidät. ♥
Ilman heidän tukea ja turvaa, en varmaan olisi jaksanut oppia taistelemaan itseäni vastaan. Tällä hetkellä on erittäin hyvä olla. :) 

Nyt ei satu! :)

Huomisen kuvan aiheena on kaikessa kiireessä. 
Huomiseen sitten! ;)