Tän päivän reeni fiilis on mahtava ja paikat on kipeät!
Oon ylpee ittestäni, että oon alottanu kuntosalilla käymisen ja saanu siitä oikeasti itelleni harrastuksen. Se ei jääny vaan yhteen tai kahteen kertaan vaan oikeasti siellä on käyty kesästä asti jo. Tuloksia ei kauheasti oo näkyvillä (omasta mielestä ainakaan), mutta isäntä on kyllä sanonu, että jalatkin on pienentynee.
Ehkäpä tästä siis on OIKEASTI hyötyä itselleni ja siltä ainakin joka reenin jälkeen on tuntunut.
Jossain vaiheessa saatan laittaa jotain onnistumis kuvia, kunhan niitä tuloksia alkaa näkymään! Lihastenkasvulla ei niin paljoa ole väliä, kunhan oma kroppa kiinteytyisi hiukan. Tavoitteita siis on, joten niissä pysytään!
Ainut mitä tässä oon miettiny eniten on tuo ruoka puoli. Tykkään kasviksista, kanasta ja lihasta. Perunaa en oo syöny ja jos syön riisiä tai makaronia, niin nekin ovat tummaa. Syön mielestäni normaalisti ja oon pyrkiny pitämään herkut todella vähissä, max. kerran viikossa. Eli syön aamupalan, lounaan, välipalan ja pyrin syömään päivällisen ja myös mahdollisesti iltapalaksi hyvin pientä. Ainakin YRITÄN!
Olen miettinyt, että en ole sellainen ihminen joka jaksaisi katsoa kaloreita tarkkaan, joten mietin vain mitä syön ja minkä verran. Proteiinia lisännyt oon rutkasti ja ainakin se lienee hyvä juttu. Mietin tässä vain, että mitä siitä sitten puuttuu, vai onko kaikki kohdillaan? Yritän käydä salilla sen 3xvkssa vähintään, jotta ehtii pitämään lepopäivät.
Eli vinkkejä ja nippeleitä tänne päin! ;)
Lopuksi muutava inspiskuva!!!
Leivän jättäminen ruokavaliosta voisi olla hyvä. Omasta ruokavaliosta olen jättänyt. en koe mitenkään tarpeelliseksi syödä sitä. Kuidut saa leseistä, ja vihanneksista ja marjoista:)
VastaaPoistaNo leipää en juurikaan syö, töissä ehkä näkkileivän jos sitäkään. Leseitä olen kokeillut ja ajatellut lisätä juuri leivän sijaan. Vihannekset ja marjat ovat jokapäivä käytössä. :)
VastaaPoista