Tämän vuoden urheilu kohokohta oli viime viikonloppuna Savonlinnassa, kun järjestettiin Norsupallon MM-turnaus, johon meidän joukkueemme Kyrön Kultapossukerho osallistui. Sijoituimme suurinpiirtein sijalle 5-8, mutta jokainen ajattelee, että se 5. sija on se meidän sija. Voittoahan sieltä lähdettiin hakemaan, mutta näin ensikertalaisina ollaan erittäin tyytyväisiä meidän saavutukseemme.
Perjantaina 16.8 klo 1300, starttasi Niinimäen linja-auto Kyrön torilta kohti Turkua ja sieltä muuten suunnittelemaa reittiä Savonlinnaa päin. Mahtavan työnantajani ansiosta sain itselleni pari palkatonta, jotta pääsen joukkueen kanssa pelaamaan maailmanmestaruudesta.
Monien pysähdyksien ja muiden sattumien jälkeen pääsimme vihdoin 0030 mökillemme Kerimaalle.
Kerimaalta Savonlinnaan oli suurinpiirtein 15km matka, joten pelipaikalle kuljimme tietenkin bussilla.
Lauantaina 17.8 ensimmäinen pelimme alkoi 1430, joten aamupäivällä oli hyvää aikaa valmistautua tulevaan koitokseen. Tytöt laitto tukat ja naamat kuntoon ja pojat keräs ittensä kasaan.
Pelipaikalle saavuttiin paria tuntia ennen omia pelejä, jotta ehditään ihan rauhassa katsomaan muiden pelejä ja valmistautumaan tulevaan. Otteluohjelma oli onneksi jo etukäteen hyvin selvillä.
Ensimmäinen ottelu alkaa... Kyrön Kultapossukerho odottaa jännittyneinä tulevaa vastustajaa.. Suunnitellaan aloitus kentälliset ja siitä lähtee..
Lopputulos; FC Hönzät - Kyrön Kultapossukerho 2-6
Seuraava ottelu alkoi suunnilleen tunnin päästä, jännitys oli katossa ja Kultapossulaiset todella huikeissa fiiliksissä! Tavoitteena oli saada ainakin se yksi voitto ja se oli saavutettu.
Ottelu alkaa klo 1520... Kentällinen valmiina alkuun.. Muutamien huutamisten, vaihtojen ja karjuntojen jälkeen ottelu päättyy..
Lopputulos; Kyrön Kultapossukerho - Tammijärven ponnistus 2-2
Ei hätää, ollaan edelleen jatkossa, joten ei vieläkään häviöitä, seuraavaa odotellessa. Otteluun aikaa vajaa tunti, hyvä lepoaika tiedossa koko joukkuelle.
Monen nilkan nyrjähdyksen ja muiden jälkeen joukkue jaksaa silti jatkaa eteenpäin, onhan päivän viimeinen peli edessä ja voittoa haetaan.
Ottelu alkaa klo 1610... Pallo lyödään kenttään ja peli voi alkaa... Edelleen possulaiset juoksevat puolijalattomina kentällä... Kaatumisia ja tönimisiä tiedossa.. Pallo hakee maaleja...
Lopputulos; Marioff SprayHeads NO - Kyrön Kultapossukerho 0-2
Ensimmäinen päivä takana ja ei ainuttakaan häviötä! Lohko voittajat aloittavat juhlimisen!!!
Ilta jatkuu mökillä saunoen, nauttien hyvästä ruoasta, juomasta ja tietenkin seurasta. Kaikille on hyvä fiilis vaikkakin moni pelaaja kokee oman kohtalonsa. Nilkat, kädet, sääret ja koko kroppa ottaa koville, mutta sunnuntaina on jatkettava vielä vaan kovemmin.
Sunnuntai 18.8 aamu koittaa. 0730 osa naisväestä nousee ja juo ensimmäiset sumpit. Siivous urakka alkaa ja kaikki ovat 0830 ylhäällä. Edessä on rankka kävelymatka varsinkin niille, jotka ovat loukanneet itsensä tai ovat muuten erittääin huonossa kunnossa. Lopulta possut pääsevät kuin pääsevätkin bussille kaikkinen pusseineen ja kasseineen, viimeinen ottelupäivä voi alkaa.
Ensimmäinen peli alkaa jo 1050 ja joukkuen on erittäin jännittynyt kaiken suhteen. Joukkueessa on loukkaantuneita ja erittäin väsyneitä paljon. Peli on kuitenkin pelattava, kävi miten kävi.
Ottelu alkaa... Joukkueet on valmiita aloittamaan ja pallo laitetaan peliin... Naiset vaihtavat usein, koska pelaajia on vähän.. Miehillä sama homma... Loppuun asti pelataan, kävi miten kävi...
Lopputulos; Kyrön Kultapossukerho - Maajoukkue 3-2
Hurraa huudot kaikuvat jatkon tiedosta, vielä ei lähdetä kotiin!!!
Seuraavaan peliin onkin tunnin verran aikaa, kunnon lepotauot tekee possuille kutaa, varsinkin kun loukkaantuneita on.
Musiikki raikaa possujen leirintäpaikalla ja fiilis on korkealla, kuitenkaan ei saa nousta yli äyräiden, hyvän maun rajoissa kaikki.
Seuraava ottelu alkaa klo 12.15... Joukkue on valmiimpana kuin koskaan.. Possut aloittavat hyvällä kokoonpanolla... Lannistumisia ei saa ottaa raskaasti... Jatketaan eteenpäin... Kannustajat huutavat : POTKI POTKI, KINKUT KESTÄÄ KAIKEN!!!
Lopputulos; Marioff SprayHeads NC - Kyrön Kultapossukerho 0-5
Mikä oli tulos?!?!? Kaikki ovat äärrettömän sekaisin tilanteesta... Tästä jatketaan kohti seuraavaa matsia, johon ei ole montaa tuntia.
Väliajoilla suurimman osan jalat ja kädet ja kaikki mahdolliset kipeät kohdat paikataan ja kylmäsuihkeet ja geelit ovat kovassa käytössä kuin myös kylmäkallet. Paikat särkee, kolottaa, mutta periksi ei anneta. Voittoahan tässä ollaan hakemassa?!
Lisää tavotteita tulee suoritettua, jatkoon on päästy ja ensimmäinen nainen tekee joukkueelle maalin! Pelit voivaat jatkua.
Seuraava ottelu alkaa 1320... Possut eivät ole tällä kentällä vielä pelanneet.. Jännitys tiivistyy.. Vastustaja joukkueessa tuntuu olevan vipinää... Peli kovenee ja meno meinaa lannistua... Possut tekeät kaikkensa...
Lopputulos; TuKV/Kärsämäen Akatemia - Kyrön Kultapossukerho 3-2
Pienen lannistumisen jälkeen joukkue kasaa itsensä ja viimisellä kentällä alkavat riemujuhlat. Kaiken kokeneen jälkeen on hyvä todeta, että meidän joukkue on paras joukkue! Kuplivaa juomaa kaikille!!
Viimeinen peli.. Sijoitus 5-8.. Fiilikset kaikilla onnistuneet ja lannistuneet. Voittoa haettiin, mutta lopputuloksee kaikki ovat tyytyväisiä. Ensimmäistä kertaa Norsupallon MM-turnauksessa mukana ja sijoitus tuli 10 parhaan joukkoon, joka oli myös yksi tavoitteemme ja kaikki tavoitteet suoritettiin. Onnelliset, kipeät ja ehkä hieman humaltuneet possut lähtevät mahtavilla fiiliksillä kotiin, toivoen, että ensi vuonna tulee voitto kotiin!
SAVONLINNA WE SEE NEXT YEAR!
Vuoden mahtavin urheilureissu mahtavan porukan kanssa! Sanoja löytyy varmasti kaikilta ja monenlaista, mutta huomaa, että joukkue on mahtava ja osataan pelata hienosti! Ja loppuvuodesta saattaa olla luvassa lisää norsupallo kisoja! We will see....
Seuraavaksi teille on luvassa kuvakoosteita menneestä viikonlopusta, kuitenkaan kaikki kuvat eivät ole päässeet tännekkään asti, mutta hieman maistia siitä kuinka mahtava reissu meillä on takana.
P.S. Tekstissä on linkkejä, jotka toivottavasti toimivat teille. ;)
Kultapossut valmiina lähtöön... |
Ensimmäisen päivän fiiliksiä... |
5. sija on hyvä sija! |
Loukkaantumiset yhdessä ja erikseen! |
Heipsun! Oot blogini lukija joten aattelin ilmottaa että oon vaihtanu blogin osotetta: http://lintsi-just-dancing.blogspot.fi/
VastaaPoista