tiistai 11. kesäkuuta 2013

Uudet tuulet

Viime aikaisten menojen ja tekojen jälkeen, olen päätynyt elämäntapamuutokseen (tulee yhteen tai ei). Oman hyvinvoinnin edelle laittaminen tuntuu mielekkäältä, koska itse olen niitä ihmisiä, jotka hoitaa viimisenä itsensä ja etumaisena lähimmäiset. Mutta nyt minun on pakko ajatella myös itseäni ja nimenomaan omaa fyysistä hyvinvointiani. 

Olen laatinut itselleni 7 viikon ruokalistan ja myös jatkuvan liikuntalistan (joskin sitä ei ole voinut aloittaa kunnolla..). Päätin, että nyt on tapahduttava jotain, ennekuin on liian myöhäistä! En sulje kaikkea pois itseltäni, koska sen myötä minusta ei olisi mihinkään. Ruokatottumukset siis muuttuvat siten, että katson listasta aina, mitä syön mihinkin aikaan ja minkä verran. Ylimääräinen napostelu pitäisi jäädä siis pois, varsinkin kun syön oikean määrän tarvittavia aineita. Liikuntaa lisään pyöräilemällä mahdollisimman paljon 4 x viikossa. Myöskin olen aloittanut hikitreenin, jonka suoritan aamutuimaan. Kaikki muu, kuten puutarhatyöt ja siivoukset jne. ovat hieno lisä tähän hommaan. 

Eräs ystäväni aloitti myös samanlaisen "kuurin". Yhdessä nyt yritämme saada itsemme sellaiseen kuntoon, että varmasti jaksamme seuraavalla kerralla juosta paljon kovempaa esim. terminaaliin. :D 
Tämän postauksen tarkoituksena on nyt saada mahdollisimman paljon tsemppaajia itselleni, jotta varmasti pystyn tähän. En yritä saada itsestäni mitään fitness mimmiä, vaan haluan saada hyvän kunnon, jotta jaksan enemmän ja mielikin pysyisi energisenä. 

Laitan teille tähän muutamia kuvia tältä päivältä ja sekä siitä minun liikuntasuunnitelmasta, että sitten ruokapäiväkirjasta. + ohjeen meidän valmistamaan smoothiehen, josta tulee aamuinenpalani!

Seuraavaksi jatketaan siskon kanssa wii:llä fittaillen! ;)


Norsupalloa siskon kanssa...

...pelattiin me frisbeegolfiakin ja lentopalloa!

tämän valmistukseen tarvitset:
1 banaanin
2 dl rasvatonta jogurttia, metsämarja
1 rkl omena täysmehua
200g pakaste marjoja, mansikoita
on muuten namia!! :)

tästä se lähtee...

...gosuvigo!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti