perjantai 8. maaliskuuta 2013

Viime aikoina..

Onpas tullut pidettyä pienimuotoinen tauko kirjoittamisesta. Joko ei ole ehtinyt tai sitten ei vain ole jaksanut kirjoitella. Tässä tulee nyt sitten viimeisten viikkojen päivitystä ja tietysti kuvien kera. :)

Viime viikolla olin sitten tosiaan sairauslomalla loppuviikon, kun selkä sanoi sopimuksensa irti. Nyt on tää viikko menty paremmalle mielellä. Välillä tulee jumitusta, mutta onneksi pienellä jumpalla se helpottaa. Koko selän treeni pitäisi aloittaa, jotta vahvistuisi enemmän. Voisipa ne kivutkin sitten loppua. 
No mutta viime viikon viikonloppuna sitten oli pakko jo ruveta yrittämään edes jotakin. Olin sitten remontissa apuna ja saatii hommii hiukan eteenpäin. Sähkömiehet alotti tämän viikon maanantaina ja saivat alakerran kuntoon, yläkerta laitetaan kun me ilmoitellaan heille.
Tulipa myös samaisena viikonloppuna ostettua kevyt toppahousut ja jumpsuitti. Tänään tuli kokeiltua toppahousuja ja hyvin pitävät lunta ja muutenkin kylmää. Mahtavat icepeakit! ;) Ja jumpsuitti oli sitten maanantaina heti päällä ja työkaverit sekä oma mies repesivät nauramaan sen nähdessään, mutta kyllä tämä kuitenkin mukavalta päällä tuntuu, ainakin näin iltaisin.
Ja käytiin moikkaamassa ystäviä samana viikonloppuna, kun meikäläisen oli pakko päästä sitten kotoa jo pois, kun alko tuntumaan olo hullunkuriselta!


Tämä viikko on nyt sitten mennyt töiden parissa. Ensi viikolla tiedossa uimakoulua eskarilaisten kanssa, tulee jännä viikko..
Yksi keittiöliike tuli käytyä läpi ja tarjous sieltäkin saatiin. Lopputarjouksia vielä odotellaan, niin osataan sitten hiukan ajatella jotakin mihin suuntaan mennäään. Hienolta keittiö tulee näyttämään ja tilaa ON! :)

Tänään oltiin sitten laskemassa mäkeä naapurin ja hänen lapsensa kanssa. Oli oikein mukavaa pitkästä aikaa laskea mäkeä ja rentoutua! :) Kuitenkin paras asia tälle päivälle on se, että tänään on Naistenpäivä (halaus jokaisella naiselle ♥) ja meikäläistä odotti kotona kukkakimppu ja lempikarkkeja. :) Ja olipa kukat vielä lempivärin omaavat. ♥ Eli siis oikein mielekäs päivä takana. Nyt sitä tässä istuskelen koneen äärellä näpytellen teille lukijoille ja samalla katsellen Criminal Minds:a, joka on muuten yksi lempi televisio sarjoistani.

Mutta jospa nyt tähän loppuun laittaisin kuvia viime viikolta ja tältä viikolta. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat. ;)
Remontti Reiska! :D

JumpSuit!



Pulkkamäessä...

8.3.2013 Hyvää Naistenpäivää ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti