tiistai 12. maaliskuuta 2013

Synttärit, hölläilyä ja värjäilyä

Noniin, tiistai aamu ja meikäläiselle iski aikomus kirjoittaa teille tänään vielä ennenkuin lähden töihin suuntaamaan. 

Tulipa viikonloppuna vietettyä 5-vuotis synttäreitä tuolla mun lapsuudenmailla. Mieheni eno asustelee, minun lapsuuden kodissani tuolla Hanhijoella, Alastarolla. Se on mukava mennä sinne aina kun perheen emäntä on hoitanut minua kun olen ollut pieni ja nyt sitten minä olen siinä iässä että voisin hoitaa heidän lapsiaan. Hassua tämä maailma. Mutta asiaan..

5-vuotis synttärit olivat siis lauantaina. Meikäläinen maalasi päivän kuningattarelle taulun (hän itse sanoi, ettei ole mikään prinsessa vaan kuningatar) ja oltiin sitä niin innoissaaan siitä. :) Siinä sitten katseltiin kun neiti availee lahjojaan ja tietysti käskyttää muita siinä. Minä itse kausi on oikein kunnolla menossa, mutta ei tuntunut haittaavan ja se on hienoa että lapselta löytyy sisua jo pienestä pitäen. Vanhempana siitä on paljon hyötyä! No synttärit kahvit ja mehut sitten aloitettiin ja ennen sitä puhallettiin kynttilät. Kakun päälle oli laitettu sokerimassa kuva vai olikohan marsipaani kuva, mutta kuitenkin kuvassa oli Salama McQueen, kun ei ollut muita enää jäljellä, mutta onneksi tämä oli sitten kelvannut, koska onhan neiti automiehiä kuitenkin. ;)




syntymäpäivälahja 5-vuotiaalle :)


Syntymäpäiväjuhlien jälkeen me sitten lähdettiin käymään Loimaalla kaupoilla. Ostettiin miehelle toppahousut ja takki, kun kunnon alennusmyynnit kerran on päällänsä. Nyt kelpaa olla pulkkamäessä kun on kunnon varusteet! Tuli sieltä sitten mullekin ostettua jotain. Nimittäin uusi lehti Koristeelliset Kakut. Aloitus pakkauksessa tuli kaksi perhosmuottia sekä vaalenapunaista hilettä, joka ei ole myrkyllistä, mutta jota ei kuitenkaan saisi syödä. Siis jänniä koristeita joskus tulossa. :D
Päätin kaupassa ollessamme, että kun tuon lehden ostan, niin ostan sitten koko sarjan ja kun on keittiö valmis, niin voin sitten alkaa harjoitella kauniiden kakkujen tekemisen ja muffinien ja muidenkin. On sitten mukava kun joskus omilla lapsilla on syntymäpäivä, niin saa näyttää taitonsa. ;)
Ja ostin lisäksi lasten cd-levyjä, ne kun ovat hyödyksi työssäni aika paljolti ja olivat euron kappale, niin ei voi enää huonommaksi mennä!


miehen toppavaatteet! väri on ihana! ;)


uusi harrastukseni ♥



kot,kot,kot...


Lauantai-illalla oltiin sitten ystävien luona kylässä. Syötiin tortilloita ja pojat pelas lätkää ja tytöt lähti sitten ajelemaan ja painosanalla ajelemaan. En muista koska olisin viimeksi vain ajellut. Se virkisti mukavasti vaikka samaisena iltana ennen lähtöä ajelulle, niin sain mukavan yllätyksen, kun vatsani alkoi jälleen polttamaan. Ruokavalio kun heittelee, niin minun vatsani kyllä siitä huomauttelee ja se on kurjaa! Oli tilanne mikä hyvänsä, niin se alkaa silti vihoittelemaan ja meikäläinenhän siinä kärsii sekä muut. :/ No mutta onneksi lääkkeet helpottivat suhteellisen nopeasti niin päästiin sitten lähtemään.

Sunnuntai aamu saapui. Oltiin molemmat ihan väsyneitä kun miehen kanssa herättiin. Ja vaihteeksi noustiin sitten jo siinä yhdeksän maissa, kun kerran uni loppui. Ja sama oli muuten lauantai aamuna. No sunnuntai päivä meni siis ihan oikeasti vaan höllätessä. Meinattiin ensin, että olisi voinut lähteä johonkin, mutta sitten kumpikaan ei jaksanut, niin päätettiin sitten vain, että ollaan sitten kotona tekemättä mitään. :D Tosin molemmat sitten pelas, meikä ps3:lla ja mies tietokonella. Mikäs sen romanttisempaa. :D 

Viikonloppu siis oli ja meni ja alkoi uusi viikko. Suhteellisen mukavasti se alkoikin, mutta kun saavuin eilen työmaalle, niin tulinpa sitten mukavasti rappuset takapuoliluisua alas. Oli siinä alaselälle taas tekemistä. -.- Mielessä lenteli muutama ilkeä sananen, mutta ne jäivät sinne. Eilen ei tuntunut työpäivän aikana olevan mitään ongelmaa selän kanssa, paitsi istuessa. Nytkin se alkaa puutumaan. Ja tiedä sitten mitä vielä tänään tuleman pitää. Kunhan nyt vielä kestäisi muutaman päivän ainakin!
Mutta, olin eilen auttamassa sitten ystävääni hädässä. Hän kun halusi hiuksiinsa punaisia raitoja niin olinpa sitten auttavana kätenä hänelle. Kun saavuin ystäväni pihalle tajusin, että olin jättänyt sudin ja purkin kotiin joita olisin tarvinnut värjäämistä varten, no en sitten lähtenyt niitä hakemaan vaan mentiin sitten ihan ilma niitä. Ystävä oli ainakin tyytyväinen lopputulokseen ja niinhän sen pitääkin mennä! :) Se oli ilo eiliselle päivälle.


hiusten värjäys..Tiedän! Näyttää kummaliselta noi foliosykeröt.. :D


Illalla sitten tehtiin miehen kanssa takkapuita valmiiksi. Meikäläinen heilus sahan kanssa ku mikäkin hullu. No mutta ei tainnut selkä siitä tykätä, vaikka tuollainen liikunta onkin hyvästä. Jospa sitä alkaisi kokeilemaan jotain uutta. Olisiko jotain ideoita?! Otetaan ilomielin vastaan kaikki mahdollinen liikunta jne!! :)

Mutta mikäs tässä, kello alkaa kiiriimään, pitää lähteä työmaalle päin kokeilemaan jos selkä kestää! :)

Ainiin!! P.S. Värjäsin myös omat hiukseni lauantai aamulla, mutta en ole kuvaa ehtinyt ottamaan vielä! Laitan kun vain saan kuvan! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti