tiistai 31. joulukuuta 2013

Mennyt vuosi 2013

Tammikuu


Tammikuussa en kirjoittanut blogia vielä bloggerissa.
Juhlimme mm. veljeni ja siskoni syntymäpäiviä.
Uuvatti kissamme täytti 4v.

Helmikuu


Aloitin tämän Osana Elämää blogin kirjoittamisen.
Ihana ystävänpäivä.
Kiertelin moneen kertaan monen, monen monta keittiöliikettä.
Selkä sanoi riksrakspoks! ;(

Maaliskuu


Käytiin Heidin & Heikin kanssa Heurekassa.
Juhlittiin 60-vuotisjuhlia.
Olin pikkuveljen jalkapallojoukkueen kanssa laivalla, valvojan hommissa. ;)

Huhtikuu


Nautittiin munarikkaasta pääsiäisestä.
Huhtikuu oli hiljaista aikaa blogirintamalla (niinkuin edellinen kuukausikin).

Toukokuu


Va-va-vappu!
Juhlittiin Oskun tädin 50-vuotisjuhlia hurrrrjasti!
Prinsessa täytti 5v.
Viimeistä kertaa Liedossa töissä.

Kesäkuu



Pikkuveli päätti yläasteen ja pikkusisko päätti ala-asteen (vanha minä).
Kesä"loma" alkoi!
Juhannus Pärnu:ssä.
Rakennettiin itte mahtavat kukkalaatikot meille.

Heinäkuu



Aloitin vakituisessa työpaikassani, omalla kunnalla, Pikku Kertussa.
Harjoiteltiin hurjasti syksyllä tulevaa norsupalloturnausta varten!
Vietettiin Johannan & Tommyn tupareita Salossa!
Vietettiin monta mukavaa viikonloppua ystävien kanssa!

Elokuu



SUURI Norsupalloturnaus Savonlinnassa! Ja paljon harjoituksia ennen sitä..
Sukuiltamia Kakarlammella.

Syyskuu



Avomiehen synttärit.
5-vuotis kihlapäivä.
Kummitytön 1-vuotis synttärit.
Alastaron moottoriradalla FinRace!
Pikkusisko oli meillä viikon yökylässä ja työpaikallani tet-harjoittelussa.

Lokakuu



Ystäviemme esikoinen syntyi.
Liittokokous 2013 Mikkeli!
Äiti.
Pörrö täytti 3v.

Marraskuu



Isänpäivä.
6-vuotta seurustelua.
Halloween 2013.
Johanna. 
Taitojen paljastusta... ;)
Ystävälle vaatelaatikko valmiiksi.
MUSH!
Turussa joulukadun avajaisissa keskutanuorten kanssa.

Joulukuu



4. upeaa adventtia.
Joulun odotusta.
Joululahjojen ostamista. 
Keittiö juttuja.
Remonttia eteenpäin.
Vanhenemista ja uuden vuoden toivotusta!




Kiitos teille kaikille ihanille seuraajille ja lukijoille! Tää vuosi on ollu loistava! Tämän myötä haluan toivottaa teille kaikille loistavaa ja mielekästä uutta vuotta 2014! ♥ ♥


maanantai 30. joulukuuta 2013

arkeni


Ai että mistä mun arkeni koostuu? No päivisin ollaan palkkatöissä ja niiden jälkeen sitten laitetaan kotia kuntoon. Tietenkin on muutakin elämää, mutta jos nyt pitää ihan omasta arjesta puhua, niin meillä se menee näin. Kyllä me ystäviäkin käydään katsomassa ja yritetään muutakin välillä touhuta, mutta nyt on ajat semmoiset, että yritetään saada koti kuntoon.

Tänään isäntä laittoi viimeiset finnfoamit seiniin! Kyllä se aikapaljon tuntuu mielessä jo, kun asiat vaan "pienenee". Hommia on vielä paljon eessä, mutta niin on kyllä takanapäinkin. Ensi vuonna on hyvä jatkaa hommia, kun ollaan hyvässä vauhdissa.

Tänään siis aiheena arkeni, huomenna olisi vuorossa valo
Se sopiikin mainiosti, sillä vaihtuuhan vuosi pian!
Huomenna teen sen postauksen menneestä vuodesta -2013. Ja päätin tehdä sen niin, että muutamien kuvien lisäksi saatte kohokohtia tästä vuodesta. Onhan se mukava itsekkin muistella mitä kaikkea typerää ja mahtavaa on tullut tehtyä. ;)

Huomenna saan yhden lisävuoden päiviini ja sen eteen tänään tein parit pätkisjuustokakut, toinen töihin ihanille naisille ja toinen miehelle. ;) Ja nyt ajattelin jakaa teille kaikille pätkis-juustokakun ohjeen, jota käytän:

Pätkis-juustokakku
Valmistusaika 3 tuntia

                                       
2x 1pötkö minttudominokeksejä
n. 70g voita
250g mascarpone tuorejuustoa
2dl vaahtoutuvaa vanilijakastiketta
2 pussia pätkistä
4 liivatelehteä
½-1dl kuumaa kahvia



Sulata voi ja murenna keksit
Sekoita muruset ja voi keskenään
Ota irtopohjavuoka ja laita pohjalle leivinpaperi
Kaada voi-muru sekoitus vuokaan ja levitä tasaisesti
Sulata pätkikset ja sekoita mascarponen joukkoon (itse sulatan pätkikset mikrossa, laitan n. 20sekunttia kerralla ja sekoitan, jälleen 20sek. ja sekoitan, jne.)
Laita liivatelehdet n. 5min kylmään veteen
Vaahdota vanilijakastike kovaksi vaahdoksi ja lisää mascarponen ja pätkisten joukkoon
Purista liivatelehdistä liika vesi pois ja sekoita kuumaan kahviin (Jos et pidä kahvista, voit sekoittaa liivatteen myös lämpimään veteen)
Lisää liivate-kahvi seokseen, varovasti sekoitellen
Kaada seos vuokaan ja laitan jääkaappiin tai pakastimeen (jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään)
Voit halutessasi koristella kakun kaakaojauheella tai muulla haluamallasi koristeella. 

Näihin herkullisiin tunnelmiin jääden...

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

HULLUA!


Tämän päivän aiheen on hullua

Hullua on nämä tämän vuoden vesisateet. Aina vaan tulee vettä! 
Ja kun sitä tulee kunnolla, meillä on koko piha suurena lammikkona. 
Inhottava lähteä aamulla aikaisin töihin, kun heti on sukat märät. 

Huomisen kuvan aiheena on arkeni. Se onkin aika osuva huomiselle, kun alkaa uusi viikko ja tietenkin se alkaa työpäivällä. Aamuvuoroon suuntaan huomenna ja sen jälkeen lähden rakettiostoksille jotta synttäreinä ois mahdollisimman paljon, mutta edullisesti ammuttavaa. Tietenkin uudenvuoden ruokaostokset sun muut pitää hoitaa huomenna. Ja porukkaa on PALJON liikenteessä. Toivon selviäväni hengissä!

Ajattelin muuten tuossa maanantaina tai sitten tiistaina väkertää postauksen 
menneestä vuodesta - 2013. Vielä on pohdinnan alla, että tuleeko olemaan lyhyesti kuvina, vaiko myöskin tekstinä joitain kohokohtia tästä vuodesta. Se jää nähtäväksi. 

Nyt tää neiti lähtee pakkailee työkassia uuteen viikkoon ja muutenkin työfiilistä kasailemaan ja oottelee nukkumattia! 


lauantai 28. joulukuuta 2013

tämä tekee minut iloiseksi

Tää päivä on kyllä ollu loistava ja jatkuu loistavana loppuun asti. Vaikkei mitään ihmeellistä ollakkaan tehty, niin silti ollu hyvä päivä. 
Alotettiin tosiaan aamu juomalla watsa kahwia ja syömällä mun eilen leipomia sämpylöitä. Oon kyllä aika otettu, koska isäntä tykkäs erittäin paljon niistä. 
 
"Rakkaani tekee aivan uskomattoman hyviä sämpylöitä, ja on muuten taivaallisen pehmeitä" ♥

Otsikossa tämän päivän aihe, tämä tekee minut iloiseksi. Piti muutamaan kertaan miettiä, että mikä mut tekee iloiseksi, mutta sitten tuossa ruokaa kun syötiin, niin tajusin isännän pelleilystä, että hän ja kassaneiti saa mut iloiseksi. :D


Ei kyllä sitten enää ollut yhtään vaikeaa tää pohtiminen.
Huomenna kuva aiheena on hullua. Siinä sitten pulma! :D 
Tosin, voipi olla että tämän illan hiustenvärjäyksestä saa huomiselle kuvia riippuen miten hommat onnistuu. :D

Joten me aletaan värjää mun hiuksia ja jatkamaan lauantai-iltaa. 
Huomenna kuvia, ellei jo tänään uudesta tukasta. ;)



perjantai 27. joulukuuta 2013

"palautuminen arkeen"


Hoplaa vaan! Tänään oltiin sitten töissä. Ja jotenkin huvittavaa, että yksi päivä töissä ja sitten on viikonloppu. Mikäs tässä ollessa. Ei sinällään mulla mitään lomaa lomaa ollut, mutta pieni joululoma oli ihan tarpeen. Oli se kivan virkistävä kuitenkin ja tänään oli pehmoinen lasku työmaallekin. Tänään ehkä ihan parasta oli, kun yksi varahoitolapsi tuli nukkarin jälkeen, heti herättyään, halaamaan mua ja kuiskas: 
"Oot paras hoitaja jonka oon tavannu." ♥ 
Lämmitti sydäntä ja mieltä paljon. :)

Tänään tosiaan olin töissä. Eilen oli ystäviä käymässä ja heidän ihana hauvansa. Kyllä oli menoa meitin talossa, kun se pieni, Ryökäle nimeltään, saapui ovesta sisälle. Muutamat juorut ja muut saatiin kivasti vaihdettua pitkästä aikaa ja näin joulun jälkeen. Sit me suunniteltiin jo alennusmyynti shoppailupäivää ja sekin päivä on siis jo hoidossa! Sitä siis odottelemaan.
Mari & Ryökäle ♥





Kassaneiti tuli meille tänää ja hän kauniisti tiskasi meidän tiskit! Suuri kiitos siitä! Oli meidän Suvi merkkinen tiskikone HIUKAN jumissa. Mun vasen käsivarsi on todella kipeä, todennäköisesti eilisen klapihommista. Hakkasin kirveen kanssa muutaman tunnin taas, ehkä siinä sitten syy siihen. Sit eilen heräsin aamulla siihen kun oikea takareisi veti suonta ja paljon. :( Se oli ihan järkyttävää! Siitä asti sitten ollu takareisi ihan juntturassa. Kyllä huomaa että oon lusmuillu salilla käynnin kanssa. Alkuvuodesta otan niskasta kiinni ja jatkan taas mun "harrastusta". :D Ehkä mä sit jopa opin käymään siellä paremmin. Tai no voi olla että siinä vaiheessa kun aletaan maalailemaan meidän toisen puolen seiniä ja kattoa, niin menee aika niihin ja todennäköisesti aikalailla kokonaan. 

Kassaneiti ite! :D
On kyl niin mahtavat ystävät meillä. 

Kyllä me tästä selvitään! Mä oon ottanu sellasen kannan, että meen täysillä aina yhden päivän kerrallaan ja en ajattele kuukautta pidemälle, joskus en edes niinkään kauaksi. Se on helpompi niin. Oma aika kun on kortilla, päivässä ei tunnu tunnit riittävän tai no siinä vaiheessa kun tuun töistä kotiin, ni ei riitä enää ajatukset tekemiseen. Harmittavaista. :/
Mut pää pystyssä eteenpäin. Uusi vuosi tulee pian. Sitä oon toitotellu täällä ja tuun varmasti viimiset päivät toitottamaan, ihan vain itseni vuoksi. 


murun pizza!









Tämän päivän muut saavutukset olivat älyttömän maukkaat suussa sulavat sämpylät. Äijät tykkäs ja itsekkin kun maistoin, niin olivat kyllä todella herkullisia. Pizzaa tehtiin lisäksi ja isäntä sitten teki itselleen joulupizzan. Hän sai facebookista ideointia, kun jotkut olivat linkanneet kuvan pizzasta, joka oli tehty joulukuusen muotoon ja siihen täytteet koristeluna päälle. Joten hän sitten laittoi täytteeksi maksalaatikkoa, perunalaatikkoa ja kinkkua. Pohja oli aivan tavallinen pizzapohja. Ja ilmeisesti oli maittavaa, koska pizza meni aika hätäiseen alas ja maistui myös kassaneidille. :D
Mä sitten olin tylsä ja tein ihan normaali kinkku-kebab pizzan. :D

mun pizza!

Eiliseltä jäi kuva laittamatta kuva haasteeseen. Harmittaa hirveesti, koska musta ois saanu loistokuvan metsurin vaatteissa. :D Nyt mä tyydyn siihen mitä muru musta sai tänään otettua, kun mä sitä joulukuusen muotosta pizzapohjaa leikkasin. 


tänään siis päällä:
seppälän farkut
2x gina tricot:n topit

Eli vuorossa oli se päivän asu ja huomenna vuorossa tämä tekee minut iloiseksi.
Huomenna mä kirjotan niinkuin pitää. Eilen meni vaan niin pitkäksi kun oli vieraita kylässä ja sitten vielä oli pakko käydä suihkussa, jotta tänään ei ollu puupölyssä kun meni töihin. Joten siksi eilinen kirjoitus jäi tekemättä. Tänään siis otettu aikataulua kiinni, vähän ainakin.

Nyt mä jatkan mun häröilyä täällä, kun noi äijät tossa jotain pelailee vehkeillään. :D




keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulun tunnelmaa ja suosikkikuva

Taidan laittaa meidän joulun kuvina tänne.
Tosin kuvia ei tullut kauheasti, mutta on niitä muutamia. 
Lahjoja ei tullut paljoa, mutta perheen kanssa vietetty kuitenkin aikaa.













pikkuveli

pikkusisko


Kummitytön kanssa avattiin lahjoja


Kuva haasteen kahdeksas kuva on suosikkikuva, ja niitähän mulla on monta!
Mutta koska olen erittäin paljon kesäihminen ja nää Joulun kelit on ollu mitä sattuu,
niin päätin laittaa tämän:


Kuva on otettu muutama vuosi aikaa Jyväskylän veturitalleilta, kun oltiin Suomipop-festareilla.
Mielettömät festarit! Ja seura paras!

Huomenna olisi sitten luvassa päivän asu -kuva, joten katsotaan mitä on luvassa,
saanko edes otettua kuvan ittestäni. Huomenna pitäisi ystäväpariskunnan tulla pitkästä aikaa käymään. 
Joulukaffille.

No seuraavaksi ois sitten tiedossa uusi vuosi ja ne synttärit. Tosin oon töissä ensin sen päivän, ni saas nähä jaksaako illalla tehä mitää. Jos ainaki muutaman raketin ampuis. Sit sen näkkee mitä me keksitään. :) 

Tänään kävi ihananinen Johanna & Tommy kylässä ja pistettii haaste, että alkuvuodesta heti otetaa yks viikonloppu ja pelaillaan kaiken maailman lautapelejä! Tulee siis ihan mahtava viikonloppu!! Sitä odotellessa ja tosiaan sitä uutta vuotta. Uudet kujeet luvassa ainakin taas ensi vuonna, niinkuin joka vuosi. Saas nähä millasia kujeita tulee. :D 

Ny pitää rauhottua vielä, jotta perjantaina jaksaapi mennä töihin. Huominen vielä tosiaan lomaillaan ja sitten aloitetaan arkinen aherrus.

maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua! ♥


Kummitustyttö


Huomenna olisi vuorossa suosikkikuva.
Luvassa myöskin jouluaatto, joten pelkään, että huominen kuva siirtyy keskiviikolle.



Sen myötä toivotan teille rakkaat lukijat oikein hyvää joulua!


Lapsen lailla jouluun kulje,
kuusen luona silmät sulje.
Muista joulut entiset
- tiedän että hymyilet.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

teema vihreä


Mun back to 50's mekko. Kiitos Heidin, joka minulle viime vuonna tämän mekon teki. Tässä linkki Heidin facebook sivustoon, jossa on tietoja hänestä ja hänen toiminnasta!

Tänään ollu muuten niin rokulipäivä kun vaan voi olla. Kiitos vesisateen taas, ei tänään tehty klapei sittenkään. Katotaan mikä päivä ne saadaan sitte tehtyä. Onhan tässä näitä pyhiä vielä eessä. 

Huomenna ois tarkotuksena lähteä Turkuun/Raisioon ostoksille vielä. Eihän tässä muuta olekkaan tehty viime päivinä. :D 
No mut hyvä se on tuhlata kun on mitä tuhlata. Joulun jälkeen sitten vakuutukset verottaa, kun ne tulee heti alkuvuodesta sitä ootellessa
Teemana huomenna olisi kuva, jota et koskaan julkaissut. Saas nähdä minkä kuvan mä keksin, kun mä oon julkassu aika paljon kuvia kuitenki! :D 

Huomisiin!




lauantai 21. joulukuuta 2013

ensimmäinen "lomapäivä"

Salon Megamyyntiareenalla oli oma bändi!

Aamu alkoi todella ihanalla eleellä. Rakas toi aamiaisen sänkyyn, leipää ja kahvia. Ja sen jälkeen koko päivä on mennyt niin hienosti eteenpäin! Kyllä piristi.

Tänään meidän piti tehdä uusi klappikuorma, mutta kun alkoikin satamaan niin päätettiin lähteä Saloon tuhlailemaan ja ostamaan viimisiä joululahjoja. 
Ennen sitä käytiin kuitenkin oman kylän postin ja kaupan kautta. Postissa tuli jälleen kakkulehden uusimmat numerot ja lisähärpäkkeet. Kaupasta käytiin hakemassa kassaneiti mein mukaan, jotta hänkin saisi joululahjansa. ;)

Salon Megamyyntiareena oli ensimmäinen kohde. En ollut ennen edes käynyt siellä. Oli mielettömän hieno paikka ja sieltä tarttuikin mukaan muutamia juttuja. Yksi muumimuki tuli sieltä, menneen kesän sesonkimuki 2013.


Toinen muumimuki tarttui sitten honkkarista mukaan 
ja se olikin tämän talven sesonkimuki, 
jota ei myöskään itselläni ollut. 
Kyllä tää muumiperhe alkaa olemaan 
aika mahdottoman iso pian.



Joululahjoja tarttui myös mukaan, hautakynttilöitä ja aivan älyttömän ihana kahvipurkki. Myöskin tarttui pari kirjaa. Miekkonen ei ollu viimeks uskaltanu ostaa, kun ei tiennyt olisiko tarpeen minulle, mutta kun kyseessä on piirtäminen, niin tottakai sellanen kirja kuuluu mulle! :D Joten kaksi piirrustus kirjaakin tuli mukaan.




Ehkä tämän reissun yllättävin kohta oli, kun aivan älyttömän ihanat ja rakkaat ystävät tuli samaan aikaan parkkikselle, kun me oltiin lähdössä pois. Onneksi ei oltu vielä ehditty käynnistämään autoa, saati lähtemään. Oli mielettömän ihana nähdä Johannaa ja Tommyä. Kuulumiset onneksi saatii nopeasti vaihdettua ja sopia vähän tulevaa tapaamista joulunpyhille, jospa vaikka ehittäis näkemään sillon. Sitä ootellessa! 

rakastuin
Mein piti tosiaan mein kassaneidille hankkia asemakello joululahjaksi ja sitä ei sitten löytyny mistään! Tai no Jyskistä varmaan olis, mutta mentiin sinne sitten 10min sulkemisen jälkeen. Hyvä me! No todettii, että ehkä me saadaan se hankittua vielä tässä ennen joulua, ehkä?! No jos ei, niin joulun jälkeen sitten. :)

Ja saatinpa sitten lahja ystävältä meille. Vaikka hän ei vielä omaansa meiltä saanutkaan. Kyllä pari batterya, pätkikset, sodastream juoma ja kahvi on meille oikein oiva lahja. Se on hyvä, ku tiietää mistä me tykätään.









Kyllä voinen sanoa, että oli aivan loistopäivä taas! Ihanaa kun on älyttömän ihania ystäviä olemassa ja varsinkin mielettömän ihana mies vieressä. Mitähän mä tekisin, jos ei olisikaan...? Sitä ei osaa oikein edes ajatella. Niin monta ja ihanaa vuotta ollaan yhdessä kuljettu ja tullaan kulkemaan, että ei tarvitse menneitä pohtia. Ihana elää tämän hetkistä elämää, vaikka muutoksetkin on kivoja. ;)


Muutoksista ja menneistä puheenollen. 
Tänään on vuorossa kuva haasteessa vanha kuva ja mun kuva tulee tässä;

En osaa yhtään sanoa, minkä ikäinen tässä olen
mutta ilmeisesti olen saanut jonkun järisyttävän joululahjan,
koska ilme on sen mukainen. :D

Eilen oli viiminen työpäivä ja siis edessä KUUSI "lomapäivää". Perjantaina 27.12 töihin jälleen ja sitä ennen saa nauttia joulusta perheiden kanssa. ♥ 

Katilta
Jaanalta


















Sain eilen ihanilta työystäviltä (kuvat yllä) lahjoja ja tietysti jokuselta lapseltakin tuli ja ehkä paras minkä eilen sain oli muumimamman watsa kahwi. Pitäisi olla vatsa ystävällistä, joten sitä kokeilen tässä lomani aikana ja katsotaan kuinka minun käy. Jospa vaikka siinä olisi minun kahvi.

muumimamma 

Huomenna me sitten toivottavasti saadaan se klappikuorma tehtyä, jottei me jouluna jäädä ilman lämmitystä. Huomenna vuorossa myös kuva haasteen kuudes kuva ja aiheena onkin vihreä teema. Katsotaan mitä tuun keksimään. Mahtavaa loma aikaa kaikille ja varsinkin heille, joilla loma jatkuu ensi vuoden alkuun asti. :)

p.s. tässä kuva mun naamasta yhtenä aikaisena aamuna tällä viikolla :D